United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ennestäänhän jo tiedämme, ett'ei Niemimäkelän isäntä antanut mitään armoa semmoisillekaan talojen omistajille, jotka perheinensä tulivat hyvästi toimeen, kun ei heillä vaan ollut "rahoja"; se selittänee parahiten, minkälainen ajatus hänellä oli niistä, jotka olivat pakoitetut armoleipää hakemaan.
Sentähden tahtoi hän vieläkin uudistaa pyyntönsä: Armoleipää ette tule koskaan syömään. Olemme isä ja poika. Paitsi teitä ei ole minulla enään ketään. Mitä sinulla ei ole, sen voit saada. Ehkä sinua odottaa suurikin loistavuus. Se ei sovellu minulle eikä omaisilleni. Ette siis tahdo? Tosin on niin, en tahdo. Erotkaamme ystävinä, ja jos kohtalo vielä tuo meidät yhteen tapahtukoon se sovinnossa.
Mökki oli pieni ja kylmä, tyhjä, viheliäinen, kuoleman ankara käsi oli sen asukkaita raadellut, pois vienyt, ensin isän, sitten äidin, jättäen kolme turvatonta aloittamaan elämää ihmisten armoleipää syömällä vieraan leipää. Isä oli jo vuosia sitten kuollut, äiti äskettäin maan poveen saatettu; nyt oli hoitajana kylän irtolaisnainen, lasten täti. Nyt oli kylälle lähteminen jo aamulla aikaisin.
Joko nyt sinäkin rupeet minun vihollisteni puolelle, sinä, joka syöt armoleipää minun luonani? Minä lyön sinut mäsäksi, jos vielä kerran astut tuon kynnyksen yli taikka pidät vähintäkään yhteyttä tuon roskaväen kanssa."
Näitä pojan hywiä lahjoja käytettiin wälikappaleina armoleipää anellessa, sillä heti taloon tultua weisasi tämä kauniilla, wähän wäräjäwällä, surullisen wiehkeällä lapsen=äänellänsä owipielessä jonkun wirren wärssyn.
"Teidän korkeutenne, auttakaa veljeäni ja minua luonnollisiin oikeuksiimme!" rukoili hän puoliääneen. "Meiltä riistetään oikea nimemme, meidän täytyy syödä armoleipää, vaikka meillä on oikeus melkoisiin varoihin ja jo kauan sitte olisimme voineet päästä lentoon.