Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Alapäässä loisti lyhty himmeästi. Kippari seisoi kädet housuntaskuissa ja katsoa tuijotti välinpitämättömänä eteensä. Holt oli istuutunut alimmalle portaalle. Niinkuin hän siinä istui kyyryssä, ohkaiseen yönuttuunsa käärittynä, pitkä selkä koukussa ja pää peitossa, näytti hän apinalta. Vieras nainen yhä nyyhki ja huusi.
Vaan kun he kotiin kulkiessaan sormillaan suotta sen kieliä näppäilivät, oli heistä iloista nähdä, kuinka peipposet pyrähtelivät lähemmä, orava kurahti alimmalle oksalle ja ahon reunaan ilmaantui jänis korvat pystyssä kuuntelemaan niinkuin vanhaa tuttuaan. Toivat he sen tupaan, ja siellä oli uunilla vanha vaari, joka tunsi puisen kopan Väinön vanhaksi kanteleeksi.
Pääsemättä olisi mahtanut ainiaksi jäädä, jos ei olisi muutamana lauantaipäivänä seisonut kirkkomiehen poika puutarhan aidan takana ja katsellut sieltä aidan yli, kun Elli koetti kiikkulaudan pukin avulla ulottua alimmalle oksalle. Mutta ylhäällä oli sittenkin oksa, ei päässyt koettelemaankaan... Mitä sinä siinä teet? kysyi poika. En mitään. Etkö pääse puuhun? Pääsisitkös sinne? Tuohonko puuhun?
Kun harakka huomaa, että mies poistuu kyökkiin päin, kopistelee jalkojaan ja aikoo astua sisään, muuttautuu hän portin pielessä kasvavan koivun latvaan ja katselee pää kallellaan oksien lomasta alas. Ja kun ei miestä enää näy, laskeutuu hän alimmalle oksalle ja nyt sitä jo naurattaa ... olisi siellä jo ottamista, kun vain uskaltaisi.
Kun oli pöydästä päästy, niin asetettiin Göthilda kuninkaalliselle valta-istuimellensa, vaatetetulle istuimelle, jonka yli oli taivas, ja isä sanoi: Nyt tulee jokaisen pyytää armoa kuningattareltamme; minä alan: Mitä teidän majesteettinne tahtoo antaa alimmalle palvelijallensa. Suudelman, isä, syleilyn ja kiitoksia tästä illasta, koko ajasta! sanoi tyttö, kurottaen laihoja käsiänsä. Kiitos!
Olen äärimmilleen loukkautunut kärsimästäni vääryydestä ja siitä, että tuollainen tsinovnikkarappusten alimmalle askelmalle kohonnut musikka, joka itse hädintuskin pystyy nimeänsä kirjottamaan, töykeästi sinutellen soimaa minua, yliopistosivistystä saanutta miestä, siitä etten muka osaa kirjoja pidellä. Sinä päivänä en pysty käsikirjotustani enää sanallakaan jatkamaan.
Sitten tarttui hän kivääriin ja asettui alimmalle portaalle, valmiina avaamaan tulen, jos ketään ylhäältä ilmestyisi näkyviin. Näin varustettuna hän jäi hehkuvin poskin odottamaan ratkaisevaa silmänräpäystä. Tätä silmänräpäystä ei tarvinnutkaan kauan odottaa. Ylhäältä kuului melua, ja portaille suuntautui valonsäde. Samassa kuului ääni, joka ei ollut kreivi Lejonborgille suinkaan outo.
Juurikuin hän saapuu alimmalle portaalle, kannetaan kahta hengetöntä ruumista esitupaan ja lasketaan ne siinä oleville matkakirstuille, joko hetkisen levähtääkseen tai kun ei tiedetä, mihin heidät olisi vietävä. Roosa syöksee esiin. Aavistuksessaan ei hän ole pettynyt. Tuossa on kreivi! ja pyhä Jumala! isä, kuollon kalveana, jääkylmänä, silmät puoleksi sulkeuneina kuollut.
Ja Elli hyppäsi ylös maasta ja juoksi koivun luo... Paksu se oli ja oksat liian ylhäällä, eivätkä kädet edes ympärikään ulottuneet... Ei pääse ... ei pääse! Elli kierteli koivua ja katseli joka haaralta, mutta ei missään oksaa niin alhaalla, että olisi sille päässyt. Kun olisi kerran alimmalle oksalle päässyt, niin kyllähän sitten... Mutta sekin oli liian korkealla, eikä ollut kuka nostaisi.
Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten katsella alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi käppyrässä.
Päivän Sana
Muut Etsivät