Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
On hyvin mahdollista, ettei Nero laisinkaan näe tyttöä, varsinkaan koska hän uskoi koko asian minun haltuuni. Sadanpäämies kävi juuri luonani ilmoittamassa, että hän saattoi neidon palatsiin ja uskoi hänet Acten käsiin. Acte on hyvä ihminen. Sentähden käskinkin uskoa hänet hänen haltuunsa. Pomponia Graecina mahtaa olla samaa mieltä, koska hänkin kuuluu kirjoittaneen hänelle.
Hetken perästä nosti hän prinsessansa käsivarsilleen ja läksi tyynin, äänettömin askelin tricliniumista. Acte seurasi heitä. Vähän aikaa istui Vinitius kuin kivettyneenä paikallaan, mutta sitten hän sävähti seisoalleen ja karkasi käytävää kohti. "Lygia, Lygia!" huusi hän. Mutta intohimo, hämmästys, raivo ja viini olivat tehneet hänen jalkansa raskaiksi.
Mutta seuraavana hetkenä hän kumosi tämän arvelun. Sillä jos siinä olisi ollut perää, niin olisi Lygia jo eilen lähetetty hänelle. Yksin Acte saattoi antaa selityksen näihin ongelmiin ja sentähden oli Acte tavattava ennen kaikkea. Päästyään selville tästä asiasta käski hän orjien kiiruhtaa, ja pitkin matkaa risteili hänen päässään mitä epämääräisimpiä ajatuksia Lygiasta ja kostosta.
Tehtyä ei enää saanut tekemättömäksi. Myöhäistä! Ammottava kuilu tuntui avautuvan hänen jalkainsa eteen. Hän ei käsittänyt mitä tehdä, mihin ryhtyä, minne mennä. Kuni kaikuna toisti Acte toistamistaan sanan »myöhäistä!» ja vieraan suusta kaikui se hänen korvissaan kuni kuolemantuomio. Sen ainoan seikan vain hän käsitti, että hänen täytyy löytää Lygia, sillä muuten hänen käy hullusti.
Acte keräsi kiireesti niin paljon kalleuksistaan kuin taisi ja kätki ne Lygian peplumiin, pyytäen, ettei hän näin pakoretkelle lähtiessään hylkäisi niitä. Ajoittain vallitsi huoneessa kolkko hiljaisuus, joka oli omiaan synnyttämään kaikenlaisia harhaääniä. Milloin oli kuuluvinaan hiljaista kuiskintaa oviverhojen takaa, milloin lapsen itkua, milloin koiran ulvontaa.
Tämä oli siis kova kolaus hänen itserakkaudelleen. Sitäpaitsi oli Lygian itsepintainen vastustus ja pako jotakin hänelle aivan käsittämätöntä. Se oli hänelle täydellinen arvoitus, ja hän ajatteli päänsä halki päästäkseen sen perille. Hän tunsi, että Acte oli ollut oikeassa, sanoessaan, että Lygia häntä rakasti.
"Acte," huusi hän epätoivoissaan, "kuulitko Vinitiuksen sanovan, että Caesar oli luvannut minut hänelle ja että hän tänä iltana lähettäisi orjansa noutamaan minut luokseen?" "Kuulin," vastasi Acte. Hän oikaisi käsivarsiaan ja vaikeni. Lygian epätoivo ei herättänyt hänessä vastakaikua.
Niin, rakkaani, lähden hänen luokseen ja sanon hänelle: Vinitius, hän on kuninkaan tytär ja kuuluisan Auluksen rakas lapsi; jos rakastat häntä, niin palauta hänet Auluksen taloon ja vie hänet vaimonasi hänen vanhempiensa kodista." "Menen lygiläisten luo," virkkoi tyttö niin hiljaa, että Acte tuskin saattoi kuulla hänen sanansa.
"Oi Acte," vastasi Lygia, "Petronius kävi meillä vähää ennen kuin minut vietiin kotoa, ja äiti oli vakuutettu siitä, että Nero hänen kehoituksestaan päätti noudattaa minut." "Se olisi paha!" huudahti Acte.
Jos hän olisi ollut yksin, olisi hän heittäytynyt polvilleen, lyönyt rintoihinsa ja huutanut: olen rikkonut, olen rikkonut! Acte tarttui hänen käteensä ja veti hänet sisähuoneiden läpi suureen tricliniumiin, jossa kemut vietettäisiin. Mutta hänen silmänsä sumenivat, sisällinen mielenliikutus pani korvat humisemaan, ja sydämen lyönnit miltei tukauttivat hengityksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät