United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tultuaan työhuoneeseen Nehljudof näki edessään keskikokoisen tanakan lyhyttukkaisen miehen pitkässä verkatakissa, joka istui nojatuolissa suuren kirjoituspöydän ääressä ja katseli iloisesti eteensä. Valkoisien viiksien ja parran keskellä punaisuutensa tähden sangen huomattavat hyväntahtoiset kasvot sulivat hänellä leppeään hymyyn Nehljudofin nähtyänsä.
Hän oli aivan erikoisen komeasti puettu, siinä oli yhteensullottuna jotakin samettia ja silkkiä ja heleänkeltaista ja viheriää; hänen harvat hiuksensa olivat kiharoidut ja voitokkaana hän lensi huoneeseen pitkän, hymyilevän herran seuraamana, jolla oli mullanväriset kasvot, verkatakissa silkkiset käänteet ja valkoinen kaulahuivi. Se oli kirjailija, Nehljudof tunsi hänet näöltä.
Mutta kumminkin hän aina sunnuntai-iltoina asteli uljaasti pitkin katuja verkatakissa ja varsianturoissa, talutellen kynkästä milloin mitäkin tohtorin piioista, ja apteekin sivu marssiessaan hän hymyili veitikkamaisesti sille roviisoreista, jonka vuoro oli olla sisässä ja joka yksin ikävissään apteekin ikkunoista katuliikettä katseli.
Veri nousi hänen päähänsä, kun hän tuli ajatelleeksi, kuinka pitkälle hän alentumistilassaan jo oli tullut. Ja hän päätti lujasti itsekseen, että jos hän vaan tästä jutusta nyt suoriutuu, niin kyllä hän vielä osaa kohota: hän menee kuin meneekin Mustialaan ja lopettaa tilanomistajana, vielä uhkeammassa verkatakissa ja istuvammassa kauluksessa. Ja jääkööt ikuisiksi kaikki sepät ja rantajätkät!