United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minua niin rupesi vilustamaan päivällisen jälkeen ... varmaankin join liiaksi vettä ... ja sentähden arvelin olevan parasta ... mutta kas, vahinko kaunista leninkiäni!" Hän kokosi hameensa poimuja, estääkseen viiniä ihan ympäri levenemästä, ja aikoi mennä pois. Selmer pysäytti hänet.
Selmer ei heti löytänyt sopivaa vastausta, vaikka rouva näytti sitä odottavan. Rouva vähän kumarsi päätään ja läksi. Kun Selmer palasi herrojen seuraan, oli siellä jo tuotuna esille konjakkia ja liköörejä. Isäntä otti juuri lasinsa ja kilisti toisten kanssa. "Nyt juodaan pohjaan", sanoi hän, "niin että sitte saan kaataa uutta.
"Te näytätte olevan ehdottoman raittiuden harrastaja", sanoi Selmer emännälle, mutta kummastui samassa niiden näennäisesti niin viattomain sanain vaikutuksesta. Tuskallinen puna nousi nuoren rouvan kasvoille ja otsalle asti, silmiin herui kyyneliä ja huulet vapisivat, kuin olisi hän ponnistellut kuuluviin jotakin vastausta, mutta ei saanut lausutuksi sanaakaan.
Tämän hupaisen keskustelun aikana Selmer kuitenkin huomasi miellyttävässä vieruskumppanissaan yhtä ja toista, joka hänestä ei näyttänyt hyvältä. Hän huomasi rouvan koko olemuksessa joitakin heikkohermoisuuden ja ärtyisyyden merkkejä. Eikä häneltä näkemättä jäänyt myöskään kärsimys, joka kajasti silmistä, ja velttous hienoissa piirteissä suun ympärillä.
Selmer seisattui pöydän yläpäähän, tuntien katkeraa tuskaa havainnostaan, josta hän luuli saavansa selityksen rouvan äskeiseen käytökseen. Rouva sai vaivoin mielensä asettumaan. "Te peljästytitte minua niin", sanoi hän teeskennellysti.
Eikä Helena ollut unhottanut hänen todellista osanottoansa, jota hän oli osoittanut onnettomalle vaimolle hänen nöyryytyksensä katkerimpana hetkenä. Selmer itse tuli hänelle vastaan ja näytti hyvin iloisella tavalla hämmästyneeltä.
Tohtori Selmer, harteva, lihavanlainen vanhus asettui nojatuoliin, hänen rouvansa ruustinnan viereen. Hetkisen juteltiin yhdessä suotuisasta suvisäästä ja vuodentulon toiveista. Sitten herrat vetäytyivät omalle puolelleen. Tohtori asettui sohvan nurkkaan, rovasti keinutuoliin vastapäätä. Vasta nyt tunsivat he kumpikin asiain olevan niinkuin olla piti.
Lääkäri Selmer oli niin äskettäin tullut kaupunkiini ett'ei hän vielä ollut kuullut puhuttavan Nordenbergin surullisista perheoloista. Kun lakkaamatta vielä pyöri hänen ajatuksissansa oman, äsken sortuneen kotionnen muisto, lähestyi hän sydämmellisellä ystävyydellä kumppaninsa nuorta vaimoa ja kuusivuotista poikaa, jonka ikäinen hänen oma poikansakin oli ollut.
Hän talutti rouvan ovelle ja rouva seurasikin häntä mielellään. Ovea avatessaan rouvalle sanoi Selmer: "Minä tulen huomenna. Otatteko minut silloin vastaan?" Rouva katsahti Selmeriin kiitollisesti, purskahti sitte itkemään, peitti kasvonsa käsillään ja melkein juosten poistui. "Tämä näyttää olevan täydellisesti kehittynyttä dipsomaniaa", sanoi Selmer kahden kesken Nordenbergille.
Mutta työ ei käynyt, ja Erkki aikoi vanhempainsa pyynnöstä matkustaa ulkomaille. Silloin sairastui tohtorinna Selmer. Tauti, joskin aluksi lievää laatua, kääntyi vaaralliseksi, ja pian sai Erkki kätkeä hänetkin maanpoveen. Hän oli nyt jäänyt kaikesta rakkaimmastaan, jäänyt yksin elämän taisteluihin. Tyhjyys tuntui ammottavalta, ja suru oli hänet murtaa, mutta hän tiesi, mistä löytää lohdutusta.