United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin tapahtui myöskin viimeisestä majoituspaikasta lähdettäessä ennen suurta kaupunkia. Joukkokunnan oli vastaanottanut uusi vartioupseeri. Oli varhainen, sateinen syyskuun aamu. Milloin tuli lunta, milloin tihkui räntää kylmän tuulen mukana. Kaikki joukkokunnan vangit 400 mies- ja noin 50 naisvankia olivat jo majoituspaikan pihalla.
Shjedrin oli kaksi kertaa tuomittu kuolemaan, toisen kerran hänen ollessaan matkalla Siperiaan syystä, kun hän silloin puolusti erästä naisvankia, joka jostain syystä pantiin köysiin. Karin vankilassa oli Shjedrin kiinnitetty kahleilla kottikärreihin, jota hänen täytyi muassaan kaikkialla kulettaa, jopa nukkuakin sen viereen. Pähkinälinnaan tuotua alkoi hän heti puhella sekavasti.
»Mitä ihmettä minä nyt teenkään?» Hän alkoi silmillään hakea esimiehiä ja nähtyään lyhytkasvuisen, laihan, viiksisuisen virkamiehen upseerin olkalapuilla ihmisjoukon takana, kääntyi tämän puoleen. Voisitteko sanoa minulle, kunnioitettava herra, sanoi hän äärimmäisellä kohteliaisuudella: missä säilytetään naisvankia ja missä heitä on lupa tavata? Onko teillä siis asiaa naisosastoon?
Astukaa sisälle, ehkä... Mitäs asiaa teillä olisi? Tahtoisin tavata erästä naisvankia. Varmaankin valtiollista? Ei, ei valtiollista. Minulla on päästölippu yleiseltä syyttäjältä. No, en tiedä, pappa ei ole kotona. Astukaahan sisälle, tehkää hyvin, kutsui hän jälleen Nehljudofia pienestä eteisestä.
Palvelija kertoi nyt, että kaksi naisvankia, pappismiehen saattamina, oli metelin aikana piiloutunut Vanloon vaunuihin, ja että hän, palvelija, kun pappismies oli vakuuttanut pakolaisten olevan henkilöitä, joiden pelastumista hänen isäntänsä hartaasti toivoi, oli taipunut tämän rukouksiin ja antanut kyyditä heidät mynher Vanloon asunnolle, jossa he kaikki kolme odottivat hänen tuloaan.