United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin pääsin synkkänä kotiperille. Sunnuntaina pidettiin kotikylässä hihhulien kokousta. Sinne menin minäkin; etsin siellä sääliviä, anteeksi antavia sydämmiä. Avomielin juttelin kurjan harharetkeni koko seuralle ja pyysin siltä anteeksi. Kokous julistikin minulle synninpäästön, mutta seuran johtaja sitä vastusti. Hän selitti, ett'ei Samuelkaan antanut Saulille anteeksi.
Se oli viimeinen viinapullo, jonka olen elämässäni tyhjentänyt siitä on jo vuosia. Mutta hihhulien seuraan en ollut sittenkään otollinen. Mieleni oli niin paljon entisestään muuttunut; taisi olla väljentynyt ja vapaantunut. Käsitin Jumalaa, maailmaa, elämää ja ihmisiä toisin kuin ennen.
He olivat raudoissa, me vapaina. Katua kävellessäni hehkui mieleni ilosta, kun näin olevani pahantekijäin sekaan syyttömästi luettu, niinkuin hänkin, se suuri mestari. Säälittelin vaan vaimoani, jolle ehkä vanginvaatteet tuntuivat raskaammilta kuin minulle. Ajatukseni pyrähti vallattomaksi ja vähän ivallani mietin: Aha! viekottele vielä hihhulien kokouksiin! Vaimonihan minut sinne ensin yllytti.
Mutta se puhe ei miellyttänyt hihhulien johtajia. He ärtyivät pahasti ja tuomitsivat minut Jumalan hylkiöksi niinkuin minäkin ennen olin muita tuominnut. Varmaankin he olisivat tehneet toisin, jos olisivat käsittäneet toisin. Mutta velikään ei voi veljeänsä jollakin äkkitempauksella nostaa. Siihen näyttää tarvittavan aikaa ja tietoa, kokemusta ja taisteluja. Niitä antaa elämä.