United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Katson omasta puolestani, että n.s. totuus-arvojenkin pitäisi riittää siinä, sillä ovathan ne meissä kaikissa niin paljon syvemmät ja alkuperäisemmät. Taikka n.s. siveys-arvojen. Sillä mitä ne ovat? Eivät muuta kuin meidän oman isiltäperityn itsesäilytys-viettimme määräyksiä, mikä on edullista meidän henkiselle olemuksellemme, mikä ei, että me kauan eläisimme ja maailmassa menestyisimme.
Erittäin kuvaavaa henkiselle ryhdillemme on muuan pienoispiirre, joka luonnehtii julkista sanaamme. Eräät asiat, laitokset, henkilöt tai toimenpiteet ovat aina jonkun lehden erikoisen suojeluksen alaisina ja ovat julkisessa toiminnassaankin pyhitetyt asianomaisen lehden arvostelevalta suhtautumiselta.
Ilmestyi viimein mies, joka nerollansa keksi vapautuksen tästä vaivaloisesta työstä ja kerrassaan aukasi tien kirjallisuuden levenemiselle ja siten samalla kaikelle henkiselle kehitykselle ihmiskunnassa. Se mies oli saksalainen Johan Gutenberg, kotoisin Mainz'in kaupungista.
N.s. »ajanvirtaukset» ja »aatesuunnat» ovat usein silkkaa muotia ja varsin vieraat sille syvemmälle henkiselle elämälle, joka sykkii siellä, missä nerokkaat aivot tekevät luovaa työtään.
Tässä se teki toisen miehen, joka oli lämminverinen ja johon ulkonainen luonto helposti vaikutti, puheliaaksi, ja toisen miehen totiseksi, joka oli harvapuheinen ja umpimielinen, miettiväinen, synkkämielinen, johon ulkonainen luonto tosin vaikutti, mutta joka ei sen vaikutusta missään arvossa pitänyt, paitsi silloin kuin se kääntyi aistillisuuden alalta henkiselle alalla ja ihmishenki lausui sieluttomalle luonnolle kysymyksiään ja vastauksiaan.
Luonnollisesti se oli tämän kirotun yksinäisyyden vika, joka kuitenkin oli niin tuiki välttämätön hänen työlleen ja henkiselle keskittymiskyvylleen. Johannes oli todellakin sangen paljon yksin. Saattoi joskus kulua kokonaisia päiviä, ilman että hän tapasi ketään tai kuuli omaa ääntään muualla kuin tehdessään yksitoikkoisia tilauksiaan ruokapaikoissa tai tavanmukaisia ostoksiaan sikarimyymälässä.
Siksipä myöskin hän katui sydämensä pohjasta sitä, kun ei ollut asettanut painoa, tuskinpa ollenkaan Julian henkiselle kehitykselle, johon hänellä olisi ollut tilaisuus ja johon hänellä olisi ollut enempi kuin velvollisuus. Saarnata luokkatietoisuutta, se on velvollisuutemme!
Mutta se vapaa, henkinen olemus, joka yksin on totinen, yksin mahtava, yksin ijankaikkinen, oli jo herännyt Nehljudofissa. Eikä hän voinut olla siihen uskomatta. Niin tavattoman suuri kuin erotus olikin entisen hänen ja sen hänen välillä, jommoisena hän tahtoi olla, tuntui heränneelle henkiselle olemukselle kaikki mahdolliselta.
Sielu näytti saaneen täyden rauhan. Ensi lemmen huumaus nuoreen vaimoon oli pian vaihtunut hiljaiseen säännöllisyyteen ja näytti tyydytettynä herpoutuneen suloiseen, onnelliseen perherauhaan, jättäen nyt täyden vapauden aatteelliselle ja henkiselle kasvulle. Itsestänsä aukeni hänelle uusi onni, pappilan laaja talous kävi loistavasti käytännöllisen ja vielä jotenkin ilosen vaimon käsissä.