United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta "maa ei ole miehettään, eikä kylä kirveittään", sanoo sananlasku ja niinpä kävi tässäkin; sillä olipa kumminkin kylässä kaksi, jotka ymmärsivät tuon Niemimäkelän isännän hyväntahtoisuuden hyväkseen eli oikeammin pahakseen käyttää. Ne olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän Mikko.
Ja hän loi ympärilleen silmäyksen, jonka kaikki ymmärsivät: siinä oli toivoa, että virta ennemmin tai myöhemmin hävittäisi paalutuksen tulevien suurten rakennusten, valtiopäivätalon ja valtiopankin alta. "Hyvä", sanoi kauppaneuvos hieroen käsiään, "nyt voimme ainakin jättää tämän asian toistaiseksi ja jäädä odottamaan koston hetkeä."
He ymmärsivät toisiaan, ymmärsivät niin hyvin, että tuskin tarvittiin viittausta enempää, ennenkuin toinen tiesi, mitä toisen mielessä liikkui. Ainoastaan eräässä suhteessa he pysyivät vieraina toisilleen: siinä, mikä koski heidän ulkonaista elämäänsä. Toini ei voinut puhua kotoisista oloistaan. Ne olivat ahtaita ja pieniä. Nyt oli elämä suurta ja rikasta.
Kun he olivat kymmenen askeleen päässä d'Artagnan'ista, nousi hän pystyyn ja hyppäsi heitä vastaan miekka kädessä. Murhaajat ymmärsivät että jos he pakenisivat leiriin päin ennenkuin olivat saaneet hänet hengiltä, vetäisi hän heidät syytökseen.
Siihen tapaan hän kamreerissa ollessaan usein kuuli heidän puhuvan; ja mitäpä he muuta ymmärsivät, kun eivät itse olleet köyhän tilaa kokeneet. Eivät he tietäneet, kuinka vähän on kykyä työhön sillä, jonka mieltä alinomainen huoli painaa ja jolta nälkä viimeisetkin voimat vie. Tuosta hän muisti, ettei heillä täksi päiväksi ollut ruokaa kotona paljon ollenkaan. Hellun täytyi lähteä ulos pussineen.
Ne, jotka halusivat, saivat lähteä kirkkoon, mutta kotona-oliat kokoontuivat isän ja äidin ympärille kuuntelemaan saarnaa, jota luettiin kirjasta "Evankeliumi lapsille", sillä sitä kaikki lapsetkin niin hyvin ymmärsivät. Pieni Lillikin kiipesi isän tai äidin syliin, eikä hänen mielestään ollut oikein pyhäkään, ellei hän saanut olla kodin jumalanpalveluksessa mukana.
Syytä tähän ei hän tiennyt; eikä tuo herkkätunteinen herra voinut sitä hellälle puolisolleen sanoa. Minä kyllä näin kuinka asiat olivat huonot. Joka kerta kun vieraita tuli, istuin minä kuusessa ja kuiskasin: "hu huu kassa: huu hu kassa!" Mutta ei kukaan heistä kuullut oikeen; jotkut ymmärsivät puoleksi ja jäivät pois vaan ei kukaan auttamaan ryhtynyt. Niin kului vaikea vuosi.
Hän astui vapaana, ja hänen ystävänsä saattoivat selvästi nähdä hänet. Sinä hetkenä, jolloin hänen valkea päänsä ilmestyi sotamiesten kypäröiden joukkoon, alkoi ihmisjoukosta kuulua nyyhkytyksiä, mutta pian ne vaikenivat, sillä vanhus oli niin hilpeä ja hänen kasvoistaan loisti sellainen riemu, että kaikki ymmärsivät uhrin kulkevan voittoa eikä tappiota kohti. Voittoa kohti hän kulkikin.
Ja kun hän nyt virren päätyttyä kääntyi alttarista kirkkoon päin, katsoi hänkin niin ankarasti hääjoukkoa ja niisti nenäänsä niin tavattoman monta kertaa ja niin kovasti, että kaikki alempana kirkossa ehdottomasti katsoivat toinen toistansa silmiin ja ymmärsivät huhun puhuneen totta.
Kenties tämä oli hauska ajanviete aasipoikien mielestä; taikka ehkä viisaampia aaseja, jotka ymmärsivät, kuinka asian laita oli, huvitti syntyperäisellä yksipäisyydellään astua tätä tietä.