Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Nuo halkeamat ovat nekin laaksoja, joita myöten kävelytiet vievät yhä ylemmä ja yhä syvemmä. Lähdemme muutamata semmoista tietä vaeltamaan jonakin viileänä aamuna.
»Jos tästä pidetään kiinni, on uutta tietä johduttu tuohon, jota ihmishenki juuri kaihoaa: kaikkialla läsnäolevaan Jumalaan, joka on meidän välittömässä yhteydessämme. Ei viileänä, uinuvana oliona, johon Spinoza pääsi ajatuksissaan kohoamaan, vain iäisyyden näkökannalta katsoen, vaan elävänä Jumalana, joka joka hetki tuntee meidän kanssamme.» Hra Moritz lausui ivallisesti: »Kärsivä Jumala!»
"Lazare setä varmaankin nukkuu sikeästi!" ajattelin minä. Ja minä oikaisin itseni koko pituudelleni nurmelle. Aurinko lämmitti selkääni kuumilla säteillään, samalla kun rintani pysyi aivan viileänä tuoreessa ruohossa. Oletteko milloinkaan katsellut ruohostoon aivan läheltä, silmät kiinni ruohon korsissa? Babetia odottaessani tarkastelin minä erästä ruohomätästä, joka oli pieni maailma itsekseen.
Se, joka ei ole matkustanut näillä seuduin, voipi tuskin mielessään kuvailla, kuinka suloisten vaikutusten alaisena retkeilijä on noina raittiina aamuhetkinä, jolloin ilma on viileänä vielä eikä aurinko ole noussut niin korkealle, että sen säteet tekisivät kuumuuden sietämättömäksi ja rasittavaksi. Joka laaksossa on kätkeyneenä vähäinen maailma.
Pohjois-Amerikassa Kanada on pysynyt ainakin sanotussa muodossa viileänä Amerikan löytäjän muistolle, mutta Yhdysvalloissa sensijaan on neljänkymmenenkahdeksan valtion joukossa tuskin ainoatakaan, jossa ei olisi joko kaupunkia tai piirikuntaa tai molempia löytöretkeilijän mukaan nimitettynä.
Hän aloittaa vuoden »niin viileänä ja levollisena». Hän ajattele kaikenlaista, koettaa olla ajattelematta häntä. Hän kaivaa esiin vanhoja hehkuvia muistoja, jotka heräsivät eloon, kun hän äkkiarvaamatta taas näki »tuon sinisilmäisen», ja kuvittelee menneitä aikoja, »puhtaan rakkauden aikoja», kuten hän nimittää niitä.
Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta, ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä viileänä aamuna pääsemään karkuteille. Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle.
Mutta samalla lähti siitä kuin aavistus jostain selittämättömästä surumielisyydestä. Hiljaisena, tyynenä ja vähän viileänä iltana tuntui siltä, kuin olisi sen asukkaan pitänyt istua käsi posken varassa, pää alakuloisesti kallellaan, mielessä joku salainen, sanaton kaiho.
Päivän Sana
Muut Etsivät