United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pyhimmällä valalla vakuutan, että ihan vastoin mieltäni ja ainoastaan vaatimuksesta taistelin nuoren heimolaisenne kanssa sekä että iskuni vaan sattumalta oli kuolettavainen! Mutta kova levottomuus painaa mieltäni! Sanokaa, missä on tyttärenne, missä on Ebba? Vastatkaa Kaikkivaltiaan nimessä tähän kysymykseeni! ANTERO S. Himootko hänenkin vertansa?
Varroinpas hetken vielä, mutta katsoa kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle puolelle, ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu, kaadettu kanto sylissä, ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. Mutta heleijaa! ajattelin minä, seistessäni vapaana poikana taasen, vapaan taivaan alla. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni pois.
Tämän jälkeen katsottiin muutos tapahtuneeksi, ja pappi, otettuaan liinan pois tarjottimelta, leikkasi keskimäisen palasen neljään osaan, ja asetti sen ensin viiniin ja sitten suuhun. Oletettiin, että hän oli syönyt palasen Jumalan lihaa ja juonut kulauksen hänen vertansa.
Sinä olit rikoksen-alainen, uskotko, että Jumala vanhurskaudessaan hyväksyy sinun puolustuksiasi uskotko, että Kristus on vuodattanut kallista vertansa, pelastaaksensa sinua synnistä, jollet sinä kadu? Niin, tosiaankin oli se varomattomasi kadun sitä; mutta siitä ei tullut mitään vahinkoa. Niin, Jumala ohjasi sen niin se oli Jumalan rangaistuksen alku, ett'ei pahaa aikomusta voitettu.
Silloin, sanoi Tréville, on myöskin Teidän Majesteettinne käskystä otettu kiini eräs minun syytön muskettisoturini, sijoitettu hänet kahden vartijan väliin kuin pahantekijä, ja kuljetettu lävitse raakamaisen roskaväen, tuo kunnon mies, joka kyllä kymmenen kertaa on vuodattanut vertansa Teidän Majesteettinne palveluksessa ja joka on vieläkin valmis sitä vuodattamaan.
Suomi oli vuodattanut vertansa suurissa ulkomaan sodissa; Karjala oli hävitetty ja suuret alat olivat jääneet autioiksi vuoden 1656:n jälkeen. Kaikki oli hervoksissa paitsi kansan kärsivällisyys ja uskollisuus. Nuo muutamat Pietari Brahen onnelliset hallitusvuodet olivat loppuun kuluneet, haihtuneet kuin poutainen taivas synkkien pilvien väliin. Tuskin hän oli poissa, kun häiriö alkoi uudelleen.
Menkää siis rauhassa te muut, ja palvelkaa maatanne ei melulla ja uhalla, vaan kiitettävillä teoilla. Näin puhuttuaan poistui rehtori, jättäen koko tämän nuoren joukon neuvottomuuden ja epäilyksen valtaan. Mieluinen ei ollut se sanoma, että vain harvat heistä oli valittava vuodattamaan vertansa isänmaan edestä.
Vaikkakin hän oli lapsenrakkauden sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin hän jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada isältä perittyä vertansa vaikenemaan. Se kihisi, kiehui ja kuohui sitä vääryyttä vastaan, joka oli tehty hänen suvulleen.
Murhe ei ollut koskaan synkistyttänyt heidän mieltänsä eikä tuonut ryppyjä heidän otsaansa, kohtuuttomuus ei koskaan turmellut heidän vertansa, eivätkä väärät himot himmentäneet heidän sydämmensä puhtautta; rakkaus, viattomuus ja jumalanpelko kehitti päivä päivältä heidän sielunsa kauneutta sanomattomaan sulouteen, mikä ilmeni heidän kasvoillansa, asennoissaan ja liikkeissään.
»He ovat taistelleet Jumalan oman asian hyväksi, pyhän uskon puolesta», sanoi nainen ja hymyillen katsahti alttaritauluun. »Jotakin pitää hänenkin tekemän.» »Niin, mutta se on tapahtuva hiljaisuudessa. Hän ei saa uhrata kuohuvaa vertansa taistelussa, ei lentää kostavana kotkana maan vihollista vastaan. Hänen tiensä on rauhan tie ja muut taistelevat hänen edestänsä.»