Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Vaimolleen ei hän maininnut sanaakaan tästä seikkaillusta, suurimmaksi osaksi siitä syystä, ettei Tilda saisi lisää nuhteita; hän oli tullut melkoisesti lievemmäksi häntä kohtaan huomattuaan oman syyllisyytensä.
Hän määräsi miehet viemään tavarat venheisiin ja poistui itse sill'aikaa heittämään viimeiset hyvästit vaimolleen. Itkettynein silmin, mutta kuitenkin tyynen näköisenä kävi Anna-rouva hänen kaulaansa: Lupaa minulle, ettet kosta pahaa pahalla ... ole hänelle jalo ja lempeä, vaikka hän onkin sinulle pahaa aikonut. Lupaatko?
Ei, hän ei voinut puhua näin; jos kohta hän olisi tahtonutkin uskoutua vaimolleen, ei hän milloinkaan olisi voinut vetää esiin näitä varjokuvia tuosta salatusta syvyydestä, jonne tavallisesti kätkemme tointemme salaisimmatkin vaikuttimet.
Mutta maata mennessään sanoi hän vaimolleen, että hän oli kävelyretkellään päättänyt lähteä seuraavana päivänä Pariisiin; ja kun hän näki vaimonsa kummastelevan tätä, mainitsi hän eräästä vanhasta saamisesta, jonka hän panisi uloshakuun. Oli mahdotonta sallia Mariannen makaavan ja kuolevan tuolla tavalla, hän tahtoi toimia, tehdä viimeisen koetuksen riidan sovittamiseksi.
Ja hänen siinä istuessaan ja odottaessaan syntyi hänen sydämessään ajatuksia, toinen toistaan hienompia ja kauniimpia, jotka hän ikäänkuin hyväillen ja lohduttaen omisti nuorelle vaimolleen.
Suloinen hurmaus täytti heidät molemmat, he unohtivat koko muun maailman, kaikki nämät ihmiset, jotka olivat heidän ympärillään. He tunsivat ainoastaan vastustamattoman tarpeen sanoa, että he rakastivat toisiaan, että se aika oli taas tullut, jolloin rakkaus puhkesi kukkaansa. Hän kuroitti vaimolleen suutansa, vaimo kuroitti suutaan miehelleen, ja he suutelivat toisiaan.
Sillä hatulla oli vallan erikoinen taito saattaa Bengtiä pahalle tuulelle; hänen mielestään sopi hattu pienelle puotineidille, vaan ei hänen vaimolleen. Viimein hän eräänä päivänä lausui pidätetyllä kiivaudella: "tuo hattu ei sovi sinulle, Ester; ostamme sinulle toisen..." "Mitä, eikö se sinun mielestäsi pue minua?" vastasi Ester nauraen.
Hänen täytyi tavata Liisa! Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Mutta missä ja milloin? Sattuma sai ratkaista? Olihan hän luvannut vaimolleen, että hän ei siinä asiassa tikkua ristiin panisi. Mutta juuri siksi oli tämä sielullisesti toimeton odotus kahta hermostuttavampaa. Johannes eli alituisessa jännityksessä.
Eräänä päivänä päivällistä syödessä katseli Julien häntä omituisilla silmillä, suupielissä hymynväre, jonka Jeanne aina oli nähnyt, kun hänen miehensä oli kujeilevalla tuulella. Jopa Julien suhtautui häneen hieman ivallisen kohteliaastikin, ja kun he sitten olivat kävelemässä äidin kujanteessa, kuiskasi hän vaimolleen hiljaa korvaan; Tuntuu siltä kuin olisimme sopineet.
Aunoksi sitä on kutsuttu, omaa sukua Turunen, sanoi Mikko tyynesti. Konttoristi taas kirjoitti muutamia rivejä ja luki: » Mikko Mäntylälle ja hänen vaimolleen Agnetta Mäntylälle, omaa sukua Turuselle, välillämme sovitusta kuudentuhannen kolmensadan markan kauppahinnasta, jota kaupan aikana maksetaan tuhat kolmesataa ja loput...»
Päivän Sana
Muut Etsivät