United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suomalainen ei ole tosin mikään Kreikkalainen, Wäinämöinen ei mikään Homeros, mutta jos maalari saa ottaa värinsä häntä ympäröivästä luonnosta, jos hänen on lupa kuvata ne ihmiset, joiden keskellä elää, niin on Kalevalallakin Iliadin vertaiset ansionsa ja se voi vaatia itselleen sijaa maailman viidentenä kansan luomana sankarirunoelmana Jonian laulujen, Indian Mahábháratan, Persian Shánamen ja Saksan Niebelungenlied'in rinnalla.»
Nyt olivat hänen kukkansa muotonsa suhteen mitä moni-kertaisemmat ja värinsä suhteen mitä loistavimmat, ja millaiset kukat, sellaiset myöskin hedelmät. Hän kasvatti lapsensa hyviksi ja rehellisiksi ihmisiksi, hän tiesi oikean kasvatustavan. Kirja, josta hän itse tiedon oli saanut, oli oma elämänsä, oma lapsuutensa.
Silmien sinisessä syvyydessä asui puoleensavetävä, sanomaton hyväntahtoisuus, ja koko kasvoista henki luonnon leppeys, vapaa, pettämätön rauhallisuus, joka antoi värinsä koko hänen olemukselleen, niin että olo hänen vieressään tuntui turvalliselta. Hän meni Heikin kanssa sitten kotipeltoja katselemaan. Ja he puhuivat kulkiessaan niistä asioista.
Tämän tänkaltaisen maan päällä kasvavat luonnon laadun mukaan kaikki kasvit, puut, kukat ja hedelmät; samaten on myöskin saman luonnon laadun mukaan vuorilla ja kivillä heidän sileytensä, läpikuultavaisuutensa ja kauniimmat värinsä.
Hän katseli kuvaansa peilissä ja hymyili tyytyväisenä, nähdessään miten kaunis hän oli. Sitten hän pukeutui toiseen pukuun, joka oli hyvin yksinkertainen, mutta joka sekä värinsä että kuosinsa puolesta sopi hänelle erittäin hyvin.
Niin hän pakeni tulisesta kahakasta, ja ehdittyään ahon reunalle alas, rohkeni hän lopulta seisahtua, puhaltaen kerran, kaksi kaikuvasti. Ja veljesten aave, kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen hevosensa, joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa mutarapakoissa, joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt ennenkuin pääsi kuivalle jälleen.
Pitkä talvi alkoi muuttua kauniiksi kevääksi, lumi kaduilla oli jo aikoja sitte kadottanut valkean värinsä ja ajettiin nyt likaisen-harmaana sohjona ulos kaupungista, jääkin satamassa näytti petolliselta. Nuoriso kuljeksi kaupungin ympäristössä, poimi pajunkissoja ja somisti itseään vuokoilla.
Yksilön henki liikkuu, kehäilee ja toteutuu niissä aineksissa, jotka hänen ympäristönsä hänelle antaa; niistä saa hänen mielikuvituksensa aineensa ja värinsä, hänen tahtonsa teräksen ja karaisun, hänen lahjakkuutensa tehtävät ja työkentän.
Kaksi taloa toisesta kadun kulmasta, itään mennessä vasemmalla, pisti siron huonerivin väliin kuitenkin erääseen taloon vievä käytävä, ja juuri siinä tunki synkkä ja pimeä rakennus päätyänsä kadulle päin. Se oli kaksikerroksinen, eikä siinä näkynyt yhtään ikkunaa, vaan ovi ja sen yläpuolella korkea, tyhjä, värinsä muuttanut kiviseinä. Koko rakennus näytti melkoisen ränstyneeltä.
On, kuinkas sitten, mutta minä tarkoitan, että tämä himo on niinkuin se eläin, joka värinsä muuttaa, mikä se taas olikaan, Kustaa? Kameleontti, vastasin. Niin, se himo on ihmisessä ja se muuttaa värinsä ja karvansa kunkin luontoa myöten. Yksi saa himota oikein ja hän himoaa taivaan autuutta; toinen himoo väärin, hänkin himoo autuutta, mutta saa kadotuksen. Kuinka?