Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Tuossa surullisessa, mutta toiworikkaassa tilassa kului aika. Isä ja äiti eiwät lähteneet enää koskaan pois sairaan poikansa wuoteen wierestä. Pitkällisen kokemuksen kautta oli surewa isä warttunut niin hywästi kääntelemään ja nostelemaan sairasta, korjailemaan ja kouhottelemaan hänen kauwan maattua wuodettansa, joka oli ja jonka piti olla ikäänkuin joku kaawa, eri kolo joka ulospistäwälle luun sompulalle ja kiwun tähden ei oltu tuota wuodetta woitu korjata wuosikausiin tukeamaan ja wakauttamaan kipeää polwea, ett'ei se pääsisi liikkumaan niin, isä oli kaikkeen tähän niin harjaantunut, ett'ei niitä toimia muut woineet tehdä ja tuon apunsa tekikin isä niin mielellänsä.
Ainoat sanat, jotka hän lausui, oliwat: "woi minun poikaani, woi minun poikaani!" Olimme sen päiwän kolmen huoneessa, sillä kukaan ei meistä halunnut isoa seuraa, ei paljoa puhetta. Oli saman päiwän ilta. Surewa äiti näytti kauan waipuneena sywiin ajatuksiin ja mietteisiin; hän ei ollut kaukaan aikaan puhunut yhtäkään sanaa, mietti waan ja huokasi wäliin raskaasti. Me emme häirinneet häntä.
Kauan, kauan piti surewa äiti poikansa kädestä kiinni, sittenkin wielä kun henki oli hänestä lähtenyt. Kyyneleet wuotiwat murheellisen äidin silmistä tulwanaan; näyttipä siltä kuin kukaan ei olisi woinut sulkua saada tuolle tulwalle, mutta se uhkuikin sydämestä, äidin sydämestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät