Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Väkinäiseksi suojelushengeksi täytyi ihmisen valita voimakkain ja urhoollisin ja niin otettiin perhekunnan suojelushengeksi yksi entisten ja parhaimmaksi tunnettujen jäsenten hengistä, josta pidettiin tarkkaa huolta ja syöntiaikoina aina muistettiin sille osa erottaa.
Sitä alettiin pitää *suur*-henkenä ja alettiin antaa sille toisten rinnalla *etuoikeuksia*. Ihmisten elämän kehittyessä monipuolisemmaksi, muodostui aavistus suurhengestä käsitettävämmäksi. Suurhenki menetti yhä enemmän ihmisellistä ominaisuuksiaan. Ihmiset alkoivat pitää häntä isänään, ja itseään hänen lapsinaan. Siten syntyi ihmiskunnassa ajatus *jumalasta*. Hyvät ja pahat henget.
Suvuton, nimetön mierolainen, joka en kelvannut muille kuin sille vanhalle, puolivaivaiselle. Olenko minäkin jotakin? Ensi kerralla kun näki, jo otti. Niin puhui, niin houkutteli, suuttui, kun kuuli, etten välitä. Enkö ole nyt kuin kuninkaanpojan, maankuulun, Karjalan komeimman! Uljaaseen taloonsa vie, hyvän anopin antaa.»
En tiedä, ne olivat kaikki saksalaisia, paitsi tämä. Vähän se on sille, joka katsoo ulkomuotoon, mutta se, joka niinkuin minä siihen aikaan, näkee kaiken maallisen turvan hajoavan, se ymmärtää mitä se merkitsee, että on ankkuri, joka ei petä koskaan.
Parhaita lypsylehmiä vaineksi Kotaniemeläinen ja monta hän saikin, ja vielä yhden hevosen. Santtu-poika istui isänsä rinnalla, milloin ei ollut tappelemassa kulkupoikain kanssa. Kellokkaan sai Reeta, vaikka kyllä sille nousi hintaa lujasti. Mutta hän ei uhallakaan antanut Viijan äitivainajan nimikkolehmää muille.
Kun kansa oli onnetonta, oli tuo vanha profeetta oikeassa sanoessaan sille: Olette unhoittaneet Jumalan, olette luopuneet Jumalan tieltä, muutoin ette olisi tulleet onnettomiksi. Te ette ole eläneet totuuden lakien mukaan, vaan petoksen, valheen lakien mukaan, ehdoin tahdoin vääristelleet totuutta, siksi onkin luonnon kärsivällisyys lopussa, siksi olette joutuneet tähän.
Isäntä, joka yksin istui pöydän edessä olevalla penkillä, oli korkeine otsineen ja totisine ilmeineen niin arvokas ja itsetietoinen, että Anteroa ihmetytti, kuinka hän oli voinut hänelle tyrkyttää Kalevalaa ja Väinämöistä ja odottaa, että hän heti sen hyväksyisi, niinkuin nuoret ylioppilastoverit, jotka heti olivat innostuneet hänen uudesta aatteestaan ja sille hyvää huutaneet.
Palvelijatar saapui ja rouva alkoi sille aivan riidellä: »Kuinka Kaisa-Liisakin ja kaikki piiat ovat niin huolimattomat!... Sillan alla rapisevat hiiret, mutta niitä ei vaan hävitetä.» Kaisa-Liisa ymmälle ja jo äkeänä tapaili: »Hiiret!... Mitkä hiiret...»
Vaan siihen on paljon syynä se, kun ne asiat ovat sille vielä aivan outoja. Minä en ole antanut en puhutellakaan noiden kutos-sulhasten. Se on ollut oikein. Mutta nyt on sulhanen, joka ei ole kutos. Tuumikaat asiansa, minä katselen valmista. Vaikka puhemies rehenteli, näki kuitenkin Malinen, ettei se ole morsiamen ujouteen oikein tyytyväinen.
Rakastaahan se ... kyllähän minä tiedän, että se rakastaa ... mutta ymmärräthän sen, että sille saattaa käydä elämä ikäväksikin, kun minun täytyy talvisin olla kuukausmääriä pitäjällä. Nyt toki on ollut toista tänä kesänä, kun sinä sentään olet ollut seurana. Mutta välistä minä olen pelännyt, että hän tulisi synkkämieliseksi, kun ei puhu päiväkausiin sanaakaan...
Päivän Sana
Muut Etsivät