Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
"Sairas kyllä minä olen," vastasi Severin, alhaisella äänellä ja alkoi hevostansa riisua. Mari näki ettei tässä ollut siaa kysymyksille ja tutkimuksille. Hän rupesi sen vuoksi auttamaan Severiniä hevosen riisumisessa ja lausui vain: "Mene sisälle, kyllä minä tämän hoidan." Severin totteli ikäänkuin käskyä.
Kun Mari kuuli kulkuset, riensi hän ulos Severiniä tervehtämään ja vastaan ottamaan. Mutta hän näki kohta hänen muodostansa, että jotain synkkää oli tapahtunut. Ja hänenkin mielensä synkeni, niin ettei hän iloisesti ja leikkipuheella tervehtänyt Severiniä, niinkuin hänen aikomuksensa oli ollut, vaan kysyi vaikiasti: "Severin, oletko sairas?"
"Siinä minä puolustan Severiniä," lausui tähän Mari, "ettei hän rääkkäämällä pakoita hevostansa juoksiaksi. Se osaa mennä niin paljon kuin se tahtoo ilman lyömätä. Ja senkin minä itse olen nähnyt kello kädessäni, että se toisena päivänä on juossut nopeammin kuin edellisenä. Se tulee kai harjoittamisesta." "Nytpä kuulen, että sinä, Mari, itse olet kiivas kilvan-ajaja."
Mutta hänen isänsä toivoi että hän olisi ollut koko päätä pitempi ja varustettu monta vertaa enemmillä luonnon lahjoilla, kuin hän todellakin oli. Olemme jo osoittaneet ettei Mari ensinkään halveksinut Severiniä. Päin vastoin piti hän häntä rakkaana ehkä rakkaampana kaikista. Ainoastaan Severinin isän tähden oli Mari kieltänyt Severinin ajattelemastakaan avioliittoa heidän keskensä.
"Niin, oikein, kaksi vuotta, eikä Severin ole sillä aikaa mitään unhottanut." "Mitä hänen olisi pitänyt unhottaman?" kysyi Mari. "Sinun." "Minun? Senkö vuoksi hänen lähetitte maanviljelyskouluun?" "Osittain senkin vuoksi," sanoi Siuron isäntä, "vaan myöskin tietysti hänen opiksensa." "Mutta ettehän syytä minua, että minä olisin Severiniä kehoittanut pitämään minua muistossaan.
Ne lapsetpa viettelivät apen ja anopinkin useimmin Tuominiemelle, kuin he siellä muuten olisivat käyneet. Iso-isä kutsui niitä ulpukoiksi ja piti heitä sangen rakkaana. Ja ulpukoita ne olivatkin; niillä oli vaaleat hiukset, niinkuin heidän äidillänsä, ja ruskeat silmät. Ivar kävi niinikään usein sisartansa ja Severiniä tervehtämässä. Mutta hän oli harvapuheinen kuin ennenkin.
Enimmästään tapahtui hänen käyntinsä pyhä päivinä kirkkomatkoilta, sillä arkipäivinä ei hän kerinnyt töiltänsä. Mari huomasi kuitenkin, ettei Ivarin matkat olleet niin paljon häntä ja Severiniä varten, kuin pikemmin Liisaa. Mutta hiljainen kuin Ivar oli, ei hän ryhtynyt Liisan kanssakaan puheisin. Sen vuoksi päätti Mari kerran itse puhutella Liisaa siitä asiasta.
Vaan vaatipa hänkin, että Amrei kiiruhtaisi Severiniä kiittämään; mutta Amrei ei vastannut mihinkään: hän ei liikahtanut paikaltaan, ja niinpä hänen suojelijattarensakin jätti hänet. Töin tuskin löydettiin kultaraha maasta, ja läsnäoleva kunnanneuvos otti sen oitis talteen, antaaksensa sen lasten holhojalle. Tämä tapaus saattoi pikku Amrein outoon huutoon kylässä.
Mutta kun Mari kuuli miesten puheen pihalla, juoksi hän Severiniä vastaan, ettei hän toisi savun hajua maitokamariin. Vaan Severin oli jo ennättänyt porstuaan ja kiepasi Marin syliinsä. "Nyt kai olet hyvin väsyksissä, Severin." "En niinkään. Vielä minun tekisi mieleni rannalle, kun ilta on niin ihana, tuletkos, Mari?" "Tulen ainakin. Mutta ehtoollinen on valmis, ja väkikin on ateriansa ansainnut.
Hän on maanviljeliä. Moni on alkanut taloutensa vähemmästä kuin tyhjästä. Severin ei tarvitse alkaa aivan tyhjästä. Mutta hänen tulee näyttää miksi hän kelpaa. Ja kuules, Mari, nyt ei mikään estä sinua ottamasta Severiniä aviomieheksesi, jos sinä hänestä pidät." "Ja olla teidän vihanne lapsi." "Sinä et ole minua vieläkään käsittänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät