United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
He pakisivat hetkisen, Santerre näytti erästä uutta tinaesinettä, pientä, alastonta naista, laihaa ja pitkää, joka makasi vatsallaan pää hiuksien peittämänä; mestariteos, sanoi hän, koko kärsivä ihmiskunta, yksinäisen naisen avuttomuus, kun hän vihdoinkin on irtaantunut miehestä.
"Kuten tiedätte", sanoi Santerre sangen rauhallisesti, "on Saksassa tehty ehdotus, että joka vuosi kuohittaisiin määrätty luku köyhiä lapsia. Se olisi yksi keino, millä johonkin määrään voitaisiin estää kansan hullumaista hedelmällisyyttä."
"Ovat tietysti," vastasi Santerre, jonka pilkallinen iloisuus kohosi tämän kysymyksen johdosta, "ainakin hän itse sanoo niin." Séguin oli tähän asti tyytynyt hymyilemään ilkeästi ja vaihtamaan merkitseviä silmäyksiä kirjailijan kanssa. Heidän kirjallinen ihmisvihansa, heidän ikävöimisensä ihmiskunnan kuolemaa oli Gaudessa saanut liittolaisen, joka oli alkanut ajaa asiaa käytännöllisesti.
"Vai niin, hän muistaa nyt vihdoinkin meidät. Käskekää hänen tulla sisään!" Kun Santerre tuli ja suuteli Valentinen kättä epäiltyään ensin hieman, nähdessään katetun pöydän ja vielä aamiaisella olevat vieraat, ja Valentine sanoi hänelle uupuneella äänellä: "No, ette siis ole vielä kuollut, ystäväni? Me emme ole nähneet teitä neljääntoista päivään. Ei, ei, ei mitään anteeksi pyyntöjä.
Santerre kalpeni ja vetäytyi taaksepäin. Tuntui siltä kuin nyt syntynyt hiljaisuus olisi levittänyt kuoleman kylmyyttä huoneesen. Kaikki olivat hämmästyksissään ja odottivat, ei kukaan yrittänytkään estää tyttöä lausumasta noita välttämättömiä ja musertavia sanoja.
Samoin kuin Séguin piti hänkin luultavasti Valentinea hyvin vähän viehättävänä, ja hänen seuransa hävetti. Santerre oli siitä syystä tehnyt sen järkevän päätöksen, että hän seuraa asiain kulkua ja jättää ratkaisevan hyökkäyksensä tuonnemmaksi.
"Oh, rakas ystäväni," sanoi Santerre äkkiä kääntyen Séguinin puoleen, "te ette voi aavistaakaan, kuinka ihmeteltäviä leikkauksia minä olen näinä päivinä nähnyt tehtävän tohtori Gauden klinikassa." Mutta uuden vieraan tulo keskeytti hänen puheensa. Paroonitar de Lowicz kysyi, miten rouva jaksaa.
Santerre ei ollut häntä kuulevinaankaan, hän oli vaan leikillisesti kietovinaan kätensä tytön ympärille. "Miksi en minä saisi suudella sinua, Lucette? Minähän suutelen sinua joka päivä." "Ei, minä en tahdo ... päästäkää minut, olkaa armelias! Ei, ei, te ette saa, ei koskaan enään!"
Sehän on aivan luonnollista, että kaikki ihmiset kääntävät minulle selkänsä." Séguin nauroi taaskin ilkkuvaisesti, likistäessään tuon nuoren miehen kättä, sillä hänkin otti osaa moitteesen. Asia oli siten, että kun Santerre oli nähnyt viettelysuunnitelmansa tulleen rikotuiksi tuon odottamattoman raskauden takia, piti hän sopivampana rajoittaa vierailujaan.
Kaikkialla oli itämaalaisia mattoja, matalia, mukavia tuoleja, ja yksinäisiä nurkkia, joita korkeat lehväkasvit verhosivat ja joissa voi parittain olla häiritsemättä. "Ei, mutta oletteko te täällä, herra Froment!" sanoi äkkiä ääni, joka tuli tinaesineillä lastatun pöydän luota. "Ah", sanoi Mathieu hetken epäiltyään, "herra Charles Santerre!"