Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Hän oli laajentanut kirjallista makuaan aikansa romantiikalla ja kansanrunouden harrastuksella, jotka olivat johtaneet hänet suoraan suomalaiseen maaperään, sen luonnon ja kansan-elämän kauneuksia havaitsemaan, ilman että hän silti tahtoi kadottaa hituistakaan runoutensa helleenisestä viivapuhtaudesta. Ainakin antiikisen muodon hän tahtoi säilyttää, joskin valaa siihen uuden sisällyksen.
Omalta kansalliselta pohjaltaan kasvaa hänen runoutensa kuin hän itsekin, ruotsalaisen kultuurin ohitse, vaikka ei suinkaan sille vihamielisenä, viitaten kauas nykyaikaiseen, europalaiseen maailmankansalaisuuteen. J.H. Erkko laulaa yhteen, missä muut erottavat.
Romantisia aineksia on olemassa, kuten kaikissa hänen polvensa kirjailijoissa, mutta selvästi huomaa, minnepäin tekijän pyrkimys jo tähtää ja miltä älylliseltä pohjalta hänen runoutensa kohoaa.
Kun hän runoili »jäiden lähdöstä Oulunjoessa», niin kaikki hänet ymmärsivät paitsi kenties sensuuri. Hän sai sydämet sykkimään samoja tunteita, joita hän itsekin tunsi. Ja siksi on meillä hänestä opittava ei ainoastaan, mille perille on pyrittävä, vaan myöskin, miten sinne on päästävä. Sitä enemmän, kun hän vielä vanhoillaankin on antanut meille näytteitä tästä isänmaallisen runoutensa lajista.
Runoilijasydämen myötätunto, sydämen, joka ei koskaan lepää eikä koskaan tyynny, on hänen runoutensa valuva, punainen veri. Jonas Lie näki sydämellään. Hän ymmärsi sydämellään. Sentähden hän myös osasi antaa anteeksi. Ja koska hän sydämensä pohjasta antoi anteeksi, koetti hän tuoda parannusta. Hänen mielensä, joka oli yhtä miehekäs kuin lempeä, ei tuominnut koskaan eikä ketään.
Hän oli täyttänyt mielensä, jos ei muulla, niin ainakin »ikävyydellä ja hämäryydellä», tuolla omalla kalvavalla, eleegisellä kaihomielellään, silloinkin kun hänen synkin hetkensä oli. Kramsulla ei ole sitäkään. Hänen runoutensa ei ole kaihomielinen ollenkaan.
Saksassa oli samansuuntainen harrastus virinnyt liekkiin Herderin, Goethen ynnä koko romantisen koulun kautta. Tanskassa Oehlenschläger, Ruotsissa Tegnér ja Gööttilainen liitto kohottivat skandinavisen muinaisuuden runoutensa johtotähdeksi. Ajan henki oli romantinen, kansallinen. Ajan tunnussana oli luonto, vastakohtana kaikelle teennäiselle ja sievistelevälle.
Alkuperäiset runoelmansa hän on koonnut vihkoseen Muistoja ja toiveita . Hänen runoutensa hyviä ominaisuuksia ovat tuores, karjalainen kielipohja ja leveä, miehekäs mahtiponsi. Kiljanderin erikois-ala on jo häviämässä oleva, rauhallinen ja idyllinen pikkukaupunkiympäristö, jonka herttaisia tyyppejä hän verrattomalla taidolla eteemme elävöittää.
Mutta myös monet muut asiat viehättävät häntä: kielitutkimus, kansanrunous ja hänen oma runoutensa. Jokainen niistä olisi vaatinut miehensä kokonaan. Ahlqvist pysyy elämänsä loppuun saakka sekä runoilijana että tiedemiehenä, vain arvostelevalla toiminnallaan näitä kahta luonteensa vastakkaista puolta yhdistellen. Samalla hän pysyy valtiollisesti valppaana, itsenäisesti ajattelevana kansalaisena.
Mikäli herättää kummastusta se, että tuo pitkä ja uskollinen ystävyys ei heijastu täyteläisemmin Runebergin runollisessa innoituksessa, voi siihen vain huomauttaa, että ylipäänsä hänen runoutensa, ensimmäistä lyyrillistä kautta lukuunottamatta, liikkuu kokonaan hänen persoonallisten elämystensä ulkopuolella. Tukholmassa, lokakuussa 1922. Werner Söderhjelm. VANHAN P
Päivän Sana
Muut Etsivät