United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä kuvaus on esteettisesti niin luonnollinen, että tekisi mieli sanoa runolaulajan vain tahtoneen osottaa, kuinka elottomatkin esineet omalla tavallaan ottavat osaa soiton synnyttämiin ääniaaltoihin. Mutta kun tuntee Kalevalan aatepiirin, tietää hyvin, että runo todella tarkottaa kallioiden ja kivien, kattojen ja permantojen, ikkunoiden ja ovien yhtyneen yhteiseen iloon.
Neiti, neilikka punainen, kesän haave hangen maassa, päivän kukki, toisen tuoksui, päänsä painoi kolmantena runolaulajan lasilla, ankaralla akkunalla. Harvoin tänne päivä paistoi, senkin seinien lomitse; harvoin tänne lämmin läikkyi, senkin vaivojen välitse; harvoin harhausi hymyily, senkin kautta tuskan tuiman. Pahat suut panettelevat lumpeeni pataluhaksi, jouhipääksi joutseneni.
»Mutta eivät ole lopussa huudahdukseni. Minulla on vielä paljon sanomista. Menköön yö, tulkoon päivä, en lakkaa, ennenkuin saan kaikesta kirjoittaa. Kun vain paperi riittäisi, kun vain kynä kestäisi.» »Tiedättekö, kenen kynällä kirjoitan ja kenen paperille? Sen runolaulajan, sen karhunampujan pojan, nuoren miehen, joka yksiksensä, keneltäkään oppia saamatta on itseksensä opetellut kirjoittamaan.