Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Parhaat myöhemmän ylioppilasaikansa lyyrillisistä runoista julkaisi hän albumissa »Kaikuja Hämeestä I» v. 1872.
Sen todistaa myös seki, että oppineitten tekemistä runoista ja lauluista ei ole mainittavasti mitänä kansan runoiksi ja lauluiksi ruvennut, johon, Suomen kansan lauluhalua muistellessamme, lienee se ainoana syynä, että ovat ulommaksi kansan mielestä, tavoista ja ennen tutusta laulusta hairahtaneet, kun mitä kansa tuntisi omaksensa eli muuten voisi omistaa.
Meitä tulee vain pieni piiri: minä sinä, Tullius Senecio ja nuori Nerva. Mutta puhuakseni runoista, sanoin sinulle kerran käyttäväni hänen runojaan samaan tarkoitukseen kuin Vitellius flamingonsulkia. Se ei ole totta!... Välistä ne ovat aika kauniit. Hecuben sanat esimerkiksi ovat aivan liikuttavat.
Sitte semmoisina oppineet kuitenki moninaisuutta rakastavaiset milloin ottavat runoillaksensa aineita, jotka ilman olisivat paremmat, kulloin teeskentelevät mielenvaikutuksia ja ilmisaattavat ajatuksia, jotka myös olisivat paremmat ilman ihmisluonnossa löytymättä. Tätä emme nyt kuitenkaan sano ylehensä kaikista oppineitten runoista.
Suomen kirjallishistoriallista ovat seuraavat miehet kirjoittaneet viimeisillä kolmella vuosikymmenillä: *Lönnrot, E.*: väitti jo Turussa Wäinämöisestä; puhuu Suomen kansan runoista ja lauluista Kalevalan ja Kantelettaren alkulaiseissa ; sananlaskuista ja arvoituksista niiden alkulaiseissa , ja Suomessa ; Suomen virsikirjallisuudesta ja Kalevalan uudesta painoksesta kirjallisuuslehdessä . Mehiläisessä löytyy lyhyt kertomus suomenkielisistä sanomalehdistä, ja uusista virsistä, kirkossa ja kotona veisattavista .
Mutta ne ovat kuitenkin kansanrunoista, jos kohta lyyrillisistä, otetut, ja Lönnrot'illa on ollut siinä sama oikeus kuin talonpoikaisillakin laulajoilla, sillä niistäkin moni pistää aineesen alkuaan kuulumattomia palasia toisista runoista sekaan, joita toiset laulajat eivät laula siinä yhteydessä.
Omituista kyllä ei päiväkirjanotteista saa tietää mitään siitä, mitä Runeberg sanoi juuri näistä runoista, jotka kuitenkin niin selvästi olivat hänelle osoitettuja. Runojen osaksi tulleesta vastaanotosta kertoo kirjailijatar 19 p:nä kesäk. 1864: »Olen nähnyt pitkäaikaisen toivomukseni täyttyvän: runokokoelmani Sandperlor on tullut julkisuuteen.
Latinalainen ja englantilainen runous ovat synnyttäneet ja kasvattaneet meidät luonnon ylistelyjen sävelteoksissa, kukkien, lintujen, vuorien, auringon ja kuun; mutta kuitenkin huomaa luonnontutkija tällä hetkellä, ettei hän kaikista runoista huolimatta tiedä mitään näistä ihanista asioista; että hän on ollut tekemisissä niiden kaikkien kuoren ja ulkomuodon kanssa eikä tiedä mitään niiden olemuksesta eikä historiasta.
Nyt meillä tosin on omat sisäiset syymme, minkätähden olemme lujasti vakuutetut siitä, että suomalaiset tietäjät tunsivat ja itse uskoivat jälleensyntymisen elämän järkähtämättömäksi laiksi. Emme siis omasta puolestamme kaipaa mitään ulkonaisia todistuksia siitä. Mutta emme myöskään pidä vääränä etsiä mikäli mahdollista jälleensyntymisuskon jälkiä Kalevalasta y.m. vanhoista runoista.
Noin neljän vuoden kuluessa hän on sommitellut seitsemän runovihkoa, joista mainittakoon "Yökehrääjä", "Sata ja yksi laulua", "Tuonelan joutsen", "Ajan aalloilta" ja "Hiihtäjän virsiä". Yksityisistä runoista ovat muistettavia "Henrik Ibsen", "Kansa kalliolla", "Helsinki sumussa", "Mietelmiä", "Marjatan laulu", "Jaa, jaa!" y. m. m. Loppukatsaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät