Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Päiväläiseksi hän ei mielellään ruvennut, vaan sitä halukkaammin teki hän urakkatöitä. Hän ei katsonut oliko urakka edullinen muiden mielestä vai ei. Kun hän vaan urakan sai, ryhtyi hän heti siihen käsiksi. Usein hulluttelivat muut, kun hän heidän mielestään niin halvalla otti vaikeita urakoita tehdäkseen, vaan siitä huoli Rouhu viisi.
Katkeralta tosin tuntui Rouhusta luopuminen tuosta oivallisesta kumppanistaan, pyssystä, sillä he olivat ikäänkuin yhteen kasvaneet. Rouhu tunti kädessään tarkoin sen painon, ja kun tarvis oli hätäisesti nostaa pyssy poskellensa, tunti vasen käsi linjalleen sen keskipisteen, mistä ase oli kannatettava. Niin, katkeralta olisi tuntunut siitä luopuminen, mutta eipä muuta neuvoakaan ollut.
Kertomuksessa mainittu kauppias on aikoja sitten tehnyt konkurssin ja ajelehtaa nykyään jätkänä ympäri maan kurjissa repaleissaan ja kallistaa kylkensä siihen, missä vähänkin on suojaa. Hänen silloinen kätyrinsä on jo useampia vuosia ollut ruodulla, mutta sangen ylpeä on hän vielä. Rouhu. Niin Rouhu. Tuo nimi ei ollut sen henkilön oikea sukunimi, vaan kylän panema.
Ihmiset tuolla K ssa olivat käytännöllistä väkeä, kauppatoimiin kun olivat pitkistä ajoista tottuneita. He kokivat oman maan tuotteitakin pitää kaupan; niinpä oli heillä olkijauhojakin myötävänä. Kun Rouhu pääsi tuohon kauppapaikkaan, huomasi hän oitis erään akan, jolla oli olkijauhoja myötävänä.
Kuitenkaan ei kylän kesken häntä koskaan muuten kutsuttu, vaan Sameli Rouhu hän oli aina, kun häntä mainittiin. Tämä kylän panema nimi ei kuitenkaan ollut annettu missään pahaa eli halveksumista tarkoittavassa mielessä; oli tarkoitettu vaan nimi senmukainen, että se olisi soveltunut kuvaamaan miehen luonnetta ja toimintaa.
"Antakaa Jumalan tähden noita minun syödäkseni", sanoi Rouhu, pistäen samassa kouransa akan olkijauho-varastoon, kourasten kouransa niitä täyteen. Ahnaasti tukki hän niitä suuhunsa ja perääntyi saaliinsa kanssa muutamalle seinän vierustalle. Siinä seinän nojalla seisoen koki hän saada niitä niellyksi; hän rupesi pyrskymään hengen edestä. Koko ruumis vavahteli.
Rouhu itse vaan jäi terveeksi; oli niinkuin sallimus olisi hänet säästänyt kurjan perheen hoitajaksi. Pian sai hän yhden ja toisen lapsistansa saattaa viimeiseen leposijaansa ja tätä tukalaa tehtävää täytyi hänen tehdä siihen asti, kun ei yhtään lasta enään ollut elossa. Viimeiseksi kuoli vaimokin. Nyt murtui vahva mies.
Sen koommin eivät pojat enään uskaltaneet tulla Rouhun naurismaahan. Näin tavoin sai Rouhu pienestä torpastaan perheelleen elatusta moneksi ajaksi ja mitä torpan antimista puuttui, sen hän ansaitsi urakkatöillään. Päälliseksi oli Rouhu vielä oivallinen metsästäjä. Tosin ei hän ollut mikään karhujen ja susien tappaja, sillä niitä ei niillä tienoin ollut.
"Kun olisi joku, joka ostaisi tämän pyssyn, että saisin sen verran varoja, että pääsisin K n, siellä kuuluu olevan olkijauhoja ja vähän suuruksiakin kaupan", puheli Rouhu sivu-kulkijoille ehtimiseen. Mutta hän puhui kuuroille korville, sillä eipä kenelläkään ollut ruokaa eikä rahaa, millä mitään olisi ostanut.
Köyhäinhuoneesen, tuohon ihmisten syöjä-sijaan, ei hän tahtonut mennä ja miehisenä miehenä ei hän voinut alentua kerjäämään. Eräänä päivänä istui Rouhu tien vieressä voimatonna lumireen sysäämällä lumipalteella.
Päivän Sana
Muut Etsivät