United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo jyrisi pitkäisen pauhu pilvissä ja sähisten risteilivät siellä salamat. Oli sitten, kuin olisi rakeita ravoisasti satanut, mutta vähitellen tyyntyi taas kaikki. Viulu tuntui nyt valittavan, kuni kärsivällinen lapsi sairasvuoteella, mutta jo seuraavassa tuokiossa virtaili siitä rohkaisevaa toivoa.
Ensin hän matkustaa Hollantiin, missä saa rohkaisevaa osanottoa, jopa rahojakin yrityksensä toteuttamiseksi. Sieltä hän menee Venäjälle, jossa myöskin voittaa mahtavia suosijoita; näyttääpä hetkisen siltäkin, kuin perisi hän kaikkivaltiaan kreivi Orloffin aseman suuren Katariinan lemmikkinä. Hän yrittää näytellä valtiollista ja sotilaallista osaa, kuitenkaan onnistumatta.
Viimekin yönä oli Eero taas nähnyt »tyttönsä». Hän tiesi jo melkein edeltäpäin milloin niin oli tapahtuva, sillä aina kun hän oli kokenut jotain erikoista tai kun hänen epätoivonsa ja raskasmielisyytensä oli korkeimmilleen kohonnut, näyttäytyi tyttö hänelle. Tavallisesti oli uni lohdullista ja rohkaisevaa, mutta usein se myöskin herätti hillitöntä kaipuuta ja ikävää.
Oli jotain vahvistavaa, rohkaisevaa tässä äänettömässä kävelyssä autioilla poluilla ja ajatuksessa, että siten hän kävelisi koko elämänsä, etsien voimaa ainoastaan korkeimman liitosta. Hän alkoi ehdottomasti puhua ihmisille tämän yksinäisen aseman antamalla arvolla, puhua uusia, kovia, säälimättömiä sanoja.
Hän muisti samalla, että Soisalo nyttemmin myös tavallaan kuului tuohon onnettomuuden perheeseen. Ja vielä johtui hänen mieleensä, että Soisalo kuului samaan pankkiin, jonka pääjohtajasta oli kysymys, ja ettei hänen asemansa siinäkään suhteessa mahtanut olla kovin kadehdittava. Hänen teki mieli sanoa jotakin lohduttavaa ja rohkaisevaa, mutta hän ei voinut. Mitäpä hän olisi sanonutkaan?
Sanon vieläkin kerran, että tämä havaintomme on epävarma, mutta se on ainoa, jonka olemme voineet tehdä sen salaperäisen voiman suhteen mikä meitä johtaa; ja onhan tämäkin jo paljon, maailmassa, missä ensimäinen velvollisuutemme on luottamus elämään, silloinkin kun emme siinä oivalla mitään rohkaisevaa valoa, ja niin kauan kun ei ole olemassa päinvastaista varmuutta.
Nyt ei ollut ketään läsnä lohduttamassa, kohottamassa ihailtua, syytettyä muukalaista. Nämä seinät avautuvat vain hirvittävälle arenalle tuskalliseen ja häpeälliseen kuolemaan! Ja Ione! Hänestä hän ei ollut kuullut sanaakaan; ei lohduttavaa viestiä, ei rohkaisevaa sanaa; hänkin oli siis hänet hylännyt; hänkin piti häntä syyllisenä ja minkälaiseen rikokseen veljenmurhaan!