Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Ja omenapuut olivat varttuneet, ja olivat oivallisia omenapuita! Kelpasi näyttää vieraallekin, mitä niistä kuudesta-, seitsemästäsadasta oli jäänyt jäljelle. Muttinen oli niistä ylpeä, kun tuttavat niitä kevätkesällä ylistivät. Hän seisoi silloin ääressä aivan sanattomana, niin onnellinen hän oli toisten ihailusta, ja vielä enemmän itse puista.
"Ja sinä sait Lahvartista kaiteen?" "Aivan niin, Lahvartista sain; he ovat nyt onnellisempia ihmisiä kuin me, heidän kamarinsa on sata kertaa lämpöisempi ja puhtaampi kuin meidän, ja kuinka kauniin takan ja keittopesän Risto on tehnyt, ja kuinka ymmärtäväisesti hän on istuttanut omenapuut hedelmätarhaansa; sen sanon: oppinut mies tekee oppineen työtä, mutta oppimaton jää vanhan sonta-aukkonsa viereen istumaan.
Mutta omenapuut seisoivat kaiken muun keskellä mustina, ne olivat kuin kalisevia luurankoja. Otsa kurtussa ja huulet törröllään katseli Aapeli Muttinen ensin niitä. Hän oli harmistunut, sillä hän ajatteli hukkaan menneitä vaivojaan, mitä hänellä oli ollut noista hedelmäpuista.
Kevättä! eikä meidän italialaista kevättämme, joka tuskin siellä täällä pukee omenapuut kukkiin, mutta jättää öljypuut köyhään harmauteensa, vaan sitä nuorta, raikasta, heleänvihreää kevättä, jonka kerran näin Helvetiassa... Kautta kalpean Kuuttaren minä en ihmettele sinua, Marcus, mutta tiedä, että sinä rakastat Dianaa ja että Aulus ja Pomponia ovat valmiit repimään sinut kappaleiksi, kuten koirat repivät Aktaion."
Minulla oli Björkbodassa pieni puutarhatilkku eräällä viettävällä rinteellä kasvihuoneen alapuolella; ja sitä minä rakastin, lähinnä äitiä tietysti, enimmän koko maailmassa. Sinne olin minä itse istuttanut ne pienet omenapuut, jokaisen pienen pensaan ja kukkaislaitteen, omin heikoin käsin olin minä siellä kaivellut, tehnyt työtä ja kastellut kasviani, ja enkö nyt saisikaan enää sitä nähdä.
Kaikkein kauneinta kohtaa... Jotakin hyvin syvää. Miten se olikaan? Jotakin, jotakin se oli, sellaista... Ole ... ole itsesi! Ei, miten se olikaan...» »Hurraa, voitto!» huudahtaa Kikka saliin rynnäten. tai miksikä ei perunoita? Omenapuut Putkinotkossa ovat kuolleet, melkein viisitoista vuotta vanhat omenapuut.
Kuusisataa, seitsemänsataa niitä piti täällä olla, ei enempää eikä vähempää. Hän oli ajatellut tarhan istutettavaksi porrasmaisille pengermille, jotka hän päätti kaivattaa tuohon huvilan ympärillä olevalle pyöreälle rinteelle. Kuinka ne puut sitten kukkisivat, varsinkin omenapuut, ja kirsikatkin, oli hän silloin miettinyt.
Koko mäen lähinnä rakennusta piti olla piankin kevätkesin valkea kukista kuin luminen metsä. Kerran olisivat puut ryhmyisiä, vanhan ja arvokkaan näköisiä, niiden oksat omituisesti kiertyneitä. Silloin hän istuisi niiden varjossa jonkun naisen kanssa, ja ympärillä pieniä pirpanoita. Entä ne makeat hedelmät sitten, joita varsinkin omenapuut kantaisivat.
Nyt ei ollut siitä jälellä muuta kuin hoitamaton kirsikkametsä ja muutamat omenapuut, mutta ennen oli kaikki ollut toisen ja paremman näköistä, sen huomasi metsistyneistä viinimarja- ja ruusupensaista, jotka kuihtuvina ja rikkaruohon vallassa olivat kokonaan kuolemaisillaan. Täällä olivat Maria ja Martti luoneet tuumiansa suurista uudistuksista hyödyksi ja huviksi.
He olivat alkaneet keskenään riidellä, kyllästyneet ja eronneet... Monta oli sellaista tapausta jo ennenkuin nämä omenapuut kuolivat. »Perunoita täällä sopii viljellä», oli rahvas joskus hänelle sanonut. Miksi hän olikaan vaatinut liikaa omenapuilta, vasten luontoa? »Hm, miksi ei tosiaan perunoita?» hymähtää Muttisen Aapeli. eli lapsettoman Mannun kosto. Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918.
Päivän Sana
Muut Etsivät