United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän selitti olewansa kotoisin Sundin pitäjästä, läheltä entistä Bomarsundia, että hän oli äsken nainut ja nyt matkalla appensa luo Lapinsaarelle, wähäiselle luodolle Ahwenan selällä. Päällikkö katsoi heihin epäilewin silmin. "Ja teidän nimenne?" kysyi hän jyrkästi. "Juhana Heikinpoika", wastasi mies wakaisesti. "Ja teidän, rouwa, jos suwaitsette, mikä teidän nimenne on?"
Pimeä wankihuone näytti walaistuneen. Oli kuin huikaisewa walo olisi tahtonut walaista hänen silmiänsä. Hän luuli olewansa kirkossa; nyt kannettiin sinne jotakin, se oli nuoren miehen ruumis, joka wenyi seljällään lawalla. Anna hyppäsi sitä katsomaan, mikä kauhistus! siinä lepäsi Yrjön, hänen kihlattunsa, hengetön ruumis. Suuresta reiästä sen rinnassa juoksi weri torwenaan.
Silloin läwähti taas walo ja kuului uusi täräys, mutta samassa Yrjö huomasi olewansa linnan portin ulkopuolella ja wapaudessa. Hetkisen hän jäi siihen miettimään. Mutta yht'äkkiä hänelle walkeni tämän yöllisen seikan tarkoitus. "Minä olen ollut petetty", sanoi hän itselleen, "minua on tahdottu murhata.
"Kurjuutta!" kiljasi hän, "Paroni W:n omaisuuden hoitaja mitä he arwelewat? Missä he luulewat olewansa? Amerikassako, Ruotsissa wai Sweitsissä?" "Sanokaas muuta, paroni", wastasi Rosenlund, hänen wastassaan istuwa wirkamies. "Minä pääsin juuri sitä sanomasta."
Sehän se sitten wielä wihaksi pistääkin, kun hän luulee joku olewansa ja nuo muutamat markat owat hänellä aina suussa, jotka hän on taloon tullessaan tuonut, mutta 'pian se huono hewonen päällisensä syöpi'. Jos olisimme laskeneet eli rätinkiin panneet hänen ruokansa, mitä hän on meillä jo ahmannut, niin ei hän olisi talostamme saapa enää kruunun mynttiäkään", säesti äiti tytärtänsä ja he oliwat sanan täydessä merkityksessä niinkuin syöjätär tyttärinensä.
Anna waipui wieressään olewalle penkille. Ebba rouwa oli sill'aikaa jättänyt kamarin, ja Anna näki olewansa kahden kesken peljätyn Puolalaisen kanssa. He oliwat molemmat wähän aikaa ääneti. Anna ei näkynyt saawan puhetta huuliltansa. Wihdoin istahti Puolalainen hänen wiereensä ja sanoi: "Minä en wielä tunne, woitteko minulta wastaan ottaa sanoman, joka minun nyt täytyy teille ilmoittaa."
Mieheni oli hänelle kunniansa kautta wakuuttanut olewansa naimaton mies ja tahtowansa naida hänet, kun waan kerran kirjat saadaan tänne. Wiikon päiwät sairastin minä wielä, mutta lapset oliwat aina mielessäni. Kun woimistuin niin paljon, että kykenin, waikka heikkonakin, matkalle, lähdin rientämään heidän luoksensa, ja tässä nyt olen."