United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nimittäkää minulle se heittiö, joka on saattanut teidän suloiset silmänne itkemään. Ken teille on sanonut että minä olen itkenyt? kysyi hän. Minusta näyttää... Minun laiseni naiset eivät itke, sanoi mylady. Sitä parempi! Mutta sanokaapa, mikä hänen nimensä on. Tietäkää että hänen nimensä on koko minun salaisuuteni. Täytyyhän minun toki tietää hänen nimensä.
Taas tuli hiljaisuus ja kaksi tuntia kului; illallinen kannettiin sisään ja mylady tavattiin lukemassa ääneen rukouksiansa, joita hän oli oppinut toisen miehensä vanhalta palvelijalta, ankaralta puritaanilta. Hän näytti olevan innostuksen vallassa eikä näyttänyt laisinkaan huomaavan mitä hänen ympärillänsä tapahtui.
Mitä uskontoa te sitten olette; rouva? kysyi Felton kummastuksella, jota hän kaikista peittelemisistä huolimatta ei voinut täydelleen salata. Sen minä olen teille ilmoittava sinä päivänä, jolloin olen kylliksi kärsinyt uskoni tähden, huudahti mylady teeskennellyllä innostuksella.
Tässä oli melkein enemmän kuin mylady voi sietää; hänen kätensä pusertuivat kovasti nojatuolia vasten, hänen hampaansa kirisivät hiljaa, hänen silmänsä seurasivat oven liikettä, joka sulkeutui lord Winter'in ja Felton'in jälkeen, ja kun hän näki olevansa yksinään, valtasi hänet uusi epätoivon puuska; hän loi silmänsä pöytään päin, näki veitsen välkkyvän, hypähti pöydän luokse ja tempasi veitsen; mutta hän pettyi pahasti, sillä veitsen terä oli pyöreäkärkinen ja taipuvaa hopeata.
Antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! huudahti Felton, oi, antakaa minulle anteeksi! Mylady luki hänen silmissänsä: rakkaus! rakkaus! Mitä minun on anteeksi annettava? kysyi hän. Että minä olen liittynyt teidän vainoojiinne. Mylady ojensi hänelle kätensä. Niin nuori ja kaunis! huudahti Felton suudellen kättä palavasti. Hän jumaloitsi mylady'ä.
Puhelu kääntyi nyt iloiseen suuntaan. Mylady näytti kokonaan palautuneen entiselleen. Hän kertoi lordin ei olevan hänen veljensä vaan hänen lankonsa; hän, mylady, oli ollut naimisissa lordin nuoremman veljen kanssa, joka oli jättänyt hänet leskeksi yhden lapsen kanssa. Lapsi oli lordin ainoa perillinen, ell'ei lordi menisi naimisiin.
Minä olen aivan valmis, sanoi d'Artagnan, mutta sitä ennen tahtoisin olla varma eräästä seikasta. Mistä sitten? kysyi mylady. Siitä, että te minua rakastatte. Olenhan jo selvästi osoittanut rakastavani teitä. Siinä tapauksessa on ruumiini ja henkeni teidän omanne. Kiitos, uljas rakastajani! mutta samoin kuin minä olen osoittanut teille rakkauteni, osoitatte te myöskin minulle, eikö niin?
Mylady sai siis päättää, minkä vaikutuksen hän oli aikaan saanut.
Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani vaan pelkkä lady Clarik. Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?
Kuuleppas, sanoi hän, hän on poissa; siis välttää hän tällä kertaa minun kostoani; mutta menkäämme kumminkin yhteen, niinkuin olemme aikoneet, ja luota sitten siihen, että lord Winter on korjaava oman ja vaimonsa kunnian. Lord Winter! huudahti Felton. Niin, sanoi mylady, lord Winter; ja nyt käsitätte koko asian, eikö niin?