Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Pieni varsa rupesi tavoittelemaan ruustinnan käsiä, kun oli aina naisilta tottunut saamaan jonkin makupalan. Mutta nähdessään, että ruustinnan kädet olivat tyhjät eikä miehilläkään ollut toisillekaan antamista, tyytyi siihen, että rovastinna silitteli sen otsaa ja puhutteli nimeltään. Sen nimi oli Markus. Varsa oli näet Markuksen päivänä syntynyt.
Kuitenkin keksi herra Markuksen tarkka korva epäluotettavan hiipimisen puunrunkojen välissä tien vierellä, mutta ne naiset, jotka niin loukkaavalla tavalla olivat välttäneet jonkunlaiseen yhteyteen joutumista hänen kanssansa lieneekö se sitten ollut kotiopettaja tai tuo inhoittava kaino piika niitä hänkin halveksi sekä sanoi lujaa vähäkuuloiselle amtmannille, kun he olivat kappaleen matkaa eteenpäin kulkenut, että joku otus lienee eksynyt tuohon pieneen metsikköön, hän kuuli, miten se hiipi eteenpäin.
Ja niin hän sanomatta mitään, läksi bufettihuoneesta, tietäen että nyt he kaikki ihaillen ja ihmetellen tunnustavat hänet vanhaksi häikäilemättömäksi luutnantti Brummeriksi. Hän huusi Markuksen jälkeensä biljaardille ja käski asettamaan esiin pyramiidipallot. Ei mikään ollut luutnantti B:lle niin vastenmielistä kuin yksinänsä oleminen.
Herra Markuksen kodissa tuskin milloinkaan näitä kahta henkilöä mainittiin. Poikana ei hän ollut tietänytkään, että hänellä oli eno ja täti, jotka asuivat Thüringissä. Hän oli sen vuoksi suuresti kummastunut, kun eräänä päivänä kirje ylimetsänhoitajan rouvalta hänen äidillensä ilmaisi tämän veljen äkkinäisen kuoleman hän oli eräissä metsästyspidoissa ruhtinaansa luona saanut halvauksen ja kuollut.
Ja sitten teitä yhteenkiihoitan, te riitaveljet, kamppaukseen veriseen, toivoen siinä herra Markuksen veren juottavan ahnetta tannerta; jos ei, niin onhan kädessäni henkes. Peittäkäät pimeyteen tämä, te pimeyden henget, että kuolon-enkelin työnä pidetään, vaikka ihmiskäsi katkaisnut on elämän kalliin langan. Haa! kauhistunko? Ei, ei! niin käyköön, jos ei toisin onnistu.
Herra Markuksen oli ylipäänsä mieleen, että rouva Griebel astui hänen luoksensa. Hän jutteli aina sangen mielellään rouvan kanssa, mutta tällä hetkellä tunsi hän sydämmessään syvimpää vastenmielisyyttä, kuullessaan nahkakenkien narisemisen jotka kovalla melulla tulivat rappusia ylös astuen. Hän näki miten tämän kuultua kova puna lensi tytön poskille.
Samassa otti hän kainaloonsa munkin, joka ihastui aivan mielettömäksi tästä odottamattomasta onnesta. Hän katsoi riemuiten ympärillensä huomataksensa, eikö Valdemar kadehtisi häntä semmoisesta suosiosta. "Minä tahdon nähdä hänen ruumiinsa ja kuolla sen jalon kylmän sydämen viereen, joka eläessä sykki minulle," huusi Valdemar ja tarttui kovasti Markuksen käsivarteen.
Tuhansia ääniä kaikuu, kaikki ovat sekaisin toinen toisensa tiellä, ja molemmin puolin kohoutuvat vanhat ränsistyneet palatsit synkeinä muinaisuuden todisteina. Nouskaamme Venedigin korkeimmalle kohdalle, Markuksen torniin. Kierteinen käytävä, portaaton, pimeä, kammoittava ja likainen vie meitä ylös.
Täti kumminkin selitti sen myöntymykseksi ja alkoi lukea Markuksen evankeliumin viidettä lukua, kuinka Jesus paransi riivatun, joka sitte istui kuuntelemassa Vapahtajan sanoja.
"Niin, niin, siten ohjaa ja toimii herra amtmanni", sanoi Pietari Griebel hyväluontoisesti naurahtaen, herra Markuksen ilmottettua hänelle kirjeen sisällön. "Hän on juuri hauska veitikka "
Päivän Sana
Muut Etsivät