United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jonkun matkan päässä toisella puolella kirkonkylää tuli Miinaa ja Lydiaa vastaan eräs Onkamolainen, joka kauvan aikaa oli oleskellut Miinan kotipitäjässä, käynyt sieltä markkinoilla ja nyt palasi, tuoden mukanansa ruokatavaroita omaan kyläänsä. Tuntien kotipuolelaisensa, tervehti hän ja alkoi puhella. Muun muassa kertoi hän Miinan sisaren olevan tätä nykyä sairaana, vuoteen omana.
"En suinkaan minä tiedä". "Sinä et tiedä muuta kuin omia hävyttömyyksiäsi". "Enemmänkös sinä sitten tiedät". Evan välinpitämättömyys ja röyhkeys ärsytti Lydiaa niin että hän polki jalkaansa permantoon ja huusi: "Suu kiinni! Malttakaa, kun isä tulee kotiin, kyllä hän teille näyttää, sinulle juuri ja Annalle. Mitä sinä täällä odotat! Ala laittaa ruokaa miehille, vai luuletko että minä sitä teen".
Nuot vakavat sotamiehen kasvot ja tuo lempeä ääni, jolla hän aina puhutteli Lydiaa, muistuttivat toisinaan tätä hänen omasta isästään ja saattivat hänen rakastamaan Julion isää. Aika kului ja Julius alkoi päästä entiseen lujaan terveyteensä. Elämä oli muuttunut suloiseksi. Katakombeihin turvattiin vaan välisti äkillisessä pelossa.
Eva melkein säälitteli Lydiaa, kun hän näki hänen muuttuneet kasvonsa, mutta mitä hän Sivelinille oli ilmoittanut täytyi hänen näillekin sanoa, muuten hän tulisi valehtelijaksi. Hän kertoi siis yölliset havaintonsa, kuitenkaan mitään nimiä taikka arveluita lausumatta. Lydiassa nyt viha voitti kaikki muut tunteet.