Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
»Haluaisinpa tietää, miten voitte sen tehdä, sillä eihän ole kahta ihmistä, joiden voimat ja kyky olisivat ihan yhtäsuuret». »Ei mikään ole yksinkertaisempaa», kuului tohtori Leeten vastaus. »Jokaiselta vaaditaan yhtä suuria ponnistuksia, toisin sanoen jokaisen täytyy tehdä parhaansa».
Oli selvää, että Forest koetti pelastaa tri Leeten henkeä. Katseeni sattui Edithiin. Hän oli kuolonkalpea, mutta tyven. Hän oli kietonut vasemman käsivartensa isänsä ympäri ja hänen katseensa kohtasi minun katseeni ystävällisenä, kuten aina. Onnettomuudeksi huomasi Fest tämän Edithin katseen ja hänen mustasukkaisuutensa purkausi uudella vimmalla esiin.
Tohtori Leeten puhuessa kiintyi huomioni siihen, että hän aina vain käytti sanaa »kansa» eikä koskaan puhunut Yhdysvaltojen yksityisten valtioitten hallituksista. Sen johdosta kysyin, ovatko yksityiset valtiot hävinneet, kun maasta on muodostettu yksi tuotantopiiri.
Sillä Forest'in mielipiteiden voitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle perinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien tähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta Forest tahtoi minut karkoittaa. Seuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan "työmarkkinoita" Bostonissa v. 1887.
Tunsin itseni pian tri Leeten talossa kotiutuneeksi, sitä enemmän, kun nuori Edith piankin sydämessäni anasti sen paikan, joka kerran oli kuulunut Edith Bartlett'ille. Eikä kestänyt kauaa, ennenkuin Edith Leete, romantisella, sääliväisellä sydämellä varustettu, rakastettava tyttö, suostui rupeamaan äitinsä isoäidin seuraajaksi, s. o. morsiamekseni.
Lukijasta, jolle nykyiset yhteiskunnalliset laitoksemme ja niiden pohjana olevat periaatteet ovat tuttuja, tuntunevat tohtori Leeten selitykset jotenkin jokapäiväisiltä. Mutta meidän on muistettava, etteivät ne olleet tuttuja tohtori Leeten vieraalle, ja että tämä kirja on kirjoitettu nimenomaan siinä tarkoituksessa, että lukijat lukiessaan unhottavat tuntevansa näitä asioita. Vielä yksi asia.
Kun minun täytyi kysellä loppumattomiin, oppiakseni edes pintapuolisesti tuntemaan kahdennenkymmenennen vuosisadan oloja, ja kun tohtori Leeten kärsivällisyys näytti olevan yhtä loppumaton, istuimme valveilla vielä useita tunteja sen jälkeen, kun naiset olivat poistuneet.
»Minun nimeni on Julian West», vastasin, puristaen hänen kättänsä. »On hauska tutustua teihin, herra West», vastasi hän. »Kuten näette, on tämä rakennus entisen talonne paikalla, ja minä toivon, että kotiudutte täällä ennen pitkää». Kun olin syönyt, suostuin kiitollisuudella tohtori Leeten ehdottamaan kylpyyn ja puvun muuttamiseen.
Halusin saada selville, oliko tämä miellyttävä piirre hänelle omituinen, vai johtuiko se mahdollisesti niistä naisten asemaa koskevista yhteiskunnallisista muutoksista, mitä epäilemättä oli tapahtunut sitte minun aikakauteni. Kun satuin samana päivänä olemaan kahden tohtori Leeten kanssa, käytin tilaisuutta hyväkseni ja johdin keskustelun tähän asiaan.
Vaikka olinkin epätoivon partaalla, en tahtonut vielä luopua asiastani. Koetin heitä yhä saada vakuutetuiksi. Liikutukselta en voinut enää puhua selvästi. Rintani huokui, nyyhkytykset ja huokaukset katkasivat ääneni. Silmänräpäystä myöhemmin huomasin istuvani vuoteellani tohtori Leeten asunnossa olevassa huoneessani. Kirkas aamuaurinko paistoi ikkunasta sisälle. Vedin syvään henkeäni.
Päivän Sana
Muut Etsivät