Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Hän oli pieni ja hyvin yksinkertaisesti puettu, ja hänen olennossaan ja ulkomuodossaan oli jotakin, mikä odottajasta näin välimatkan päästäkin tuntui kuvaamattoman vastenmieliseltä. Mies ohjasi kuitenkin askelensa suoraan tuota salaperäistä ovea kohti ja lähetessään otti hän avaimen taskustaan aivan kuin tekee henkilö, joka saapuu kotiinsa.
Tapulikaupungin oikeuksia Pohjanmaan kaupungeille! toisti hän kuvaamattoman hämmästyneesti. Voi taivaan tuulet ja tuulispäät! Tapulikaupungin oikeuksia noille viheliäisille kauppaloille! Eikö enää ole oikeutta maailmassa? Vapaata merenkulkua Suomelle! Sehän olisi Tukholman häviö! Epäilemättä varma häviö. Mutta mitä voin tehdä?
Hän kohotti kätensä; hänen korkealla otsallaan ja hallitsijanpiirteissään oli jotakin kuvaamattoman juhlallista ja käskevää. »Katsokaa!» hän jyrähti ukkosenäänellä, joka kaikui selvänä joukon tohinan yli, »katsokaa, kuinka jumalat suojelevat viatonta! Kostavan Orkuksen liekit kohoavat syyttäjäni väärää todistusta vastaan!»
Yhtäkkiä vaistomainen alakuloisuudentunne valtasi heidät molemmat kun he sitä katselivat; se sydämentunne, jonka rakkaus oli heihin luonut, ja joka pienimmistäkin ulkoseikoista, vähäisimmänkin onnettomuuden uhatessa vie heidät hakemaan turvaa toisiltaan, sai heidän katseensa yhtaikaa jättämään vuoren ja kuvaamattoman hellinä uppoomaan toisiinsa.
Hänen katseensa viivähtivät hetkeksi kuvaamattoman kauhun ja tuskan elein surmatun verisillä kasvoilla, joilla vielä näkyivät väkivaltaisen, äkillisen kuoleman selvät jäljet. »Murhattu!» hän sanoi. »Onko intosi vienyt tähän? Ovatko he keksineet sinun jalon aikeesi ja kuolemallasi ehkäisseet oman häpeänsä paljastamisen?»
Heidän soudettuansa pienen järven poikki, jonka rannat olivat korkeaa, äkkijyrkkää kalliota, rupesi vuori heidän vasemmalta puoleltaan väistymään loitommaksi, kun oikeanpuolinen ranta yhä oli korkeaa, äkkijyrkkää kalliota; Seutu oli kuvaamattoman jylhä, juuri semmoinen, jossa luulisi hurjain ryövärien viihtyvän. Ainoastaan pari sataa metriä järven yläpuolelle he pääsivät vielä soutamalla.
Niitä saattoi olla kolme tai neljä, jotka soittelivat kuvaamattoman tuntehikkaita kadanssejaan milloin missäkin raiviolla; mutta Kirsti ei nähnyt niitä edes vilaukselta, vaikka hän monesti syvä kaiho sydämessään kuunteli, kun niiden etäiset äänet väreilivät kautta kastehelmin lähestyvän hämärän. Vain kerran Miranda sinä vuonna enää näki pantterin.
Hän pysähtyi vasta kynnyksellä, ojenteli käsiään ja äänteli itsekseen: »Kolme onnellista päivää kuvaamattoman onnen päiviä olen elänyt sitten kun sinut näin, siunattu kynnys! Asukoon rauha iäti tässä talossa senjälkeen kun minä olen mennyt. Ja nyt minun sydämeni ei enää koskaan sinusta erkane ja ainoa toivo mikä minulla vielä on, on kuolla!» Onnellinen kaunotar ja sokea orjatar.
Päivän Sana
Muut Etsivät