Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Niin soma kenkä, ja tässä on toinen nepä ovat kummannäköiset, kuka noita on voinut pitää? Nuori tyttö, joka oli kumarruksissaan vanhan rautakiskoisen kirstun yli, sai sieltä käsiinsä valkoiset atlassikengät, jotka olivat koristeltu hyvin somasti.
Rakastatko minua? kysyi kerran äitisi, kuin hän kumarruksissaan istui pienen kätkyesi vieressä, katsellen sinua lempeästi loistavin silmin. Sinä et voinut vastata, sillä et tainnut puhua, mutta ehkä taisit jo hymyillen ojentaa pienet kätesi ja katsoa äitiäsi silmiin; hän ei vaatinut enempää, hän tiesi jo vastauksesi: totta ma sinua rakastan! Onnellinen äiti! Onnellinen lapsi!
Tuntui rauhalliselta, vaikka mieli olikin lainehtiva. Itkettävä tunne ei ollut enää pakottava ja tuskallinen, vaan vieno ja mieluisa. Kun hän kumarruksissaan penkissään kuunteli urkujen mahtavaa soittoa ja seurakunnan veisuuta, niin tuntui kuin siinä olisi ollut jotakin kehoittavaa, elähyttävää. Ja kun hän kotona uusi mieleensä päivän tapauksen, syntyi hänessä vieno, ikävöivä mieliala.
Tämän pienen muiston keksintö vaikutti sentähden minuun samoin, kuin jos olisin nähnyt oven avautuvan erityiseen huoneesen, jonne minulla ei ollut oikeutta katsoa, tahi kuin jos avonainen kirje, jota en saisi lukea, olisi joutunut käsiini. Minä katsahdin Bolton'iin, joka istui kumarruksissaan kirjan ylitse, josta hän urkki neuvoja, kynä kädessä ja kissa vieressä.
Se oli alkanut sinä hetkenä, kun Keskitalo rupesi yskimään, ja yhä lisääntynyt katsellessaan hänen laihaa, surun ja taudin murtamaa olemustaan, kun tämä siinä kumarruksissaan ryki ja takoi. »Mikä maailman menon ohjaaja minä olen?» välähti hänen mielessään tuskaisesti. »Elämä yksin on opettaja. Kunkin tulee hoitaa vain omat asiansa ja jättää muut rauhaan.»
Sitäpaitsi on työnsä terveydelle parempi, kun päivänsä kuluu erilaatuisissa töissä, joita toimittaissaan hän voi olla liikkeelläkin, kuin jos hän kumarruksissaan istuu koko päivän samassa työssä.
Esiintyi eräs nuori viulunsoittaja, melkein poika. Hän oli niin sievä ulkonäöltään, ja niin hauskasti kömpelö kumarruksissaan, että yleisö otti hänet heti vastaan sydämellisesti ihastuneena. Kävi tyytyväisyyden humaus läpi koko salin. Hän soitti vain liikuttavaa, surullista musiikkia, ja menestyksestä, hurjista taputuksista huolimatta jatkoi vain samaan henkeen.
Vähän kumarruksissaan, jokainen hermo kiinnitettynä, jokainen jänne pinnistettynä, sauva kädessä, suu puoliks ammollaan ja poskin punoittavin hiihtää hivutteli hän, ajaen omaa varjoansa, niin että lumi tuprusi hänen ympärillänsä pilkkailevassa pyörretanssissa. Nuorukaisen uhkeudella, ylpeästi vaativin äänin, huudahti hän: "minä menen!"
Hän luuli heränneensä siitä, että joku kuiskaten puhui huoneessa, mutta kun hän avasi silmänsä, ei Lygia ollut hänen luonaan. Ainoastaan Ursus seisoi kumarruksissaan lieden ääressä, kohennellen harmaata tuhkaa ja etsien sen alta hehkuvia hiiliä. Löydettyään niitä hän rupesi puhaltamaan sellaisella voimalla, että olisi luullut sepän palkeitten eikä ihmisen huulien olevan työssä.
"Vai on se käynyt sillä tavalla... Niin" lisäsi hän ja karkasi seisalleen "minä olisin uskaltanut panna pääni pantiksi, että jotakin semmoista piili sinun tuuheatukkaisessa kallossasi Juhl! ... ja tuo pilviin pyrkivä nenä! sinä karkaat tietysti kotoa... Hm!" hän koetti viheltää ja polkea tahtia keittiön lattiaan, vaan heitti sen sikseen tilanahtauden tähden, jossa hänen täytyi olla kumarruksissaan "karkaat luonnollisesti!
Päivän Sana
Muut Etsivät