Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Kaikki oli yhtä korkeaa ja yhtä tukevaa pisteaitaa, seipäät paksuista katajista ja vitsakset sitkeistä näreistä, ja he tulivat takaisin samaan nurkkaukseen, missä olivat nähneet lehmät niityllä. Ne olivat siinä yhä vieläkin. Minkä tähden niillä noilla pitää olla parempi laidun kuin meillä? sanoi kellokas.
Hetken aikaa aitovartta noudatettuaan he tulivat tarkasti teljetylle veräjälle. Mikäs aituus tämä on? kysyi härkä veräjäpuiden läpi katsellen. Näyttää olevan kuin niittyaituus, on heinää kuinka paljon tahansa, vastasi kellokas. Eikös sieltä kuulu kellon kalkatusta?
Jos ei kellokas olisi ollut wioitettu ja jos ei paimen poissa, niin ei olisi ollut mitään aawistusta päiwän tapahtumista; mutta kellokas oli werisenä todistajana jostain hirmuisesta tapahtumasta ja se nosti suuren tuskan ja ahdistuksen koko talon wäen, erittäinkin Wilpun sydämeen.
Soma sitä oli katsellakin, kuinka kellokas edellä, muut lehmät ja mullikat hännät suorana jälessä juosta vohkasivat pitkin kukista kirjavaa, kumpuraista ahoa. Pian katosi kumminkin karja näkymättömiin, eikä isällä enää ollut muuta näytettävää, kuin vesikalvossa molskivan ahvenparven röyheltämä järvenpinta.
Tottahan sinne täytynee jostakin päästä, arveli kellokas ja lähti aituusta kiertämään. Härkä kulki möyryten perässä, ja muu karja tuntui jo nousevan notkosta. He tulivat aholle, ahon laidassa oli mökki, ja mökin ympärillä oli peltoja ylempänä ja alempana niittyjä. Pelloilla oli viljasta osa vielä leikkaamatta, toinen puoli oli jo kuhilaalla. Oli ruista, oli ohraa, oli potattimaata ja nauristakin.
Se oli jyrkkäkattoinen ja varsinkin ulkopuolelta vahvasti tervattu ristikirkko, mutta nyt se jo aikoja sitten on hajotettu erään Herrassa nukkuneen provastin toimesta. Seikka, joka tuohon hajotustoimeen johti, oli seuraava. Pappilan kellokas lähti eräänä päivänä kirkkomaalle jaloittelemaan ja kun kirkkomaan aita oli huono, pääsikin se sinne.
Lehmät olivat vielä tarhassaan yöllisillä tiloillaan, ja kun kellokas näki minun menevän, niin se lähti perästä kävellä köllyttelemään niinkuin aina ennenkin. Minä heitin sitä kalikalla, mutta kun se ei sattunut, niin sieppasin kiven ja nakkasin sillä. Se kun sattui kylkeen, niin lehmä ynähti ja jäi siihen seisomaan.
Inka, kuullessaan isänsä puheen, loi toiwoa täynnä olewan salaisen silmäyksen Penttiin; mutta woi, kuinka mielellänsä olisi Pentti luopunut molemmista päiwän saaliistansa, otsosta ja luwatusta maiturista, jos waan Wilppu sen sijaan olisi antanut hänelle edes jotain pientä toiwoa Ingan saamisesta. Talwi oli jo tullut. Rönkkösen kellokas oli parantunut entiselleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät