Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
"Niin", sanoi Niila, "tiedäthän, että minulla oli useita nahkoja; ne jätin Vetalaiselle ja hän hankki meille elukoita ja rahojakin lisäksi. Mutta nyt olemme Kaarinan kanssa sopineet menevämme yhteen; muutamme Makkaraislammelle, sillä tiedän, että sinä tahdot olla yksin. Mitäs sinä, Antti, joka olet Kaarinan lankomies, siitä sanot?"
Itkiwätkö pensaatkin kukkineen ja kastepisaroineen, wai iloitsiwatko ne? Suriwatko ne Matin ja Kaarinan maallista kowaa kohtaloa, wai iloitsiwatko ne tuon puhtaan ja kuolemaansa asti toisilleen uskollisen parin muuttamisesta sinne, jossa ei tämän maailman wäkiwallalla ja sorrolla ole enään yhtään waltaa?
Herra Jumala, sinähän puhut aivan samalla äänellä kuin Hannakin. Hanna on siitä löytänyt rauhansa ja onnensa, ja minä luulen, että ... että Hagman on myöskin. Kaarinan ääni värähti niin merkillisesti, että ruustinna säpsähti. Onnensako? Sitäkö se on? Sen puutteessako ne ? Sitäkö ne hakevat? Rauhansako? Ja onnensako? Ei ainakaan siltä näytä kuin he olisivat sen löytäneet.
Kului aikaa, mutta Matin kotiwäen sydänten kowuus ei kulunut; yhtä kowat, yhtä paatuneet, yhtä perään=antamattomat oliwat ne. Kului aikaa, mutta Matin ja Kaarinan murhe ei kulunut, yhtä ankara, yhtä polttawa, yhtä toiwoton oli se. Kowa on paatunut sydän, rakas on raatelewa murhe niin on.
Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa.
"No, mene sitten Viggeniin, sieltä kyllä löydät jonkun, joka sinulle näyttää tien minun kotiini, Bjurbergiin. Tule tänne, niin sanon sinulle jotakin." Hän vei Kaarinan vähän erilleen ja sanoi tälle, että hänen piti vain viedä Niilalle sana, että Pekka pyytää Niilaa asettamaan asiat oikealle tolalle tunturilla, jos siellä jotakin oli väärällä tolalla. "Tämä on jätettävä Niilalle.
Mutta se yhä vain vieroittaa häntä meistä muista. En minä sitä oikeastaan ollenkaan kummastele, sanoi Kaarina. Toivotaan, että se vielä sittenkin menee ohi ja että hän ainakin joskus voi katsoa maailmaa yhtä valoisin silmin kuin mekin näin tämmöisinä ihanina iltoina. En minä luule, että hän koskaan luopuu siitä, mistä kerran on lohdutuksensa löytänyt. Kaarinan ääni oli värähtänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät