United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taas johdumme elämisen yksinkertaiseen pakkoon ja tarpeisiin, jotka hallitsevat olennon toimintaa. Olkoon aineen luonto mikä tahansa, voidaan sanoa, että jo elämä itse on sen ensimäisen dualiteetin luoja kaksinaisuudellaan tarpeen ja sen tyydyttäjän välillä.
Mutta etsiessämme näin Juteinin kieliopille tunnustusta ja puoltoa johdumme vihdoin täysin pätevän ja puolueettoman arvostelijan lausuntoon, joka julkisuudessa nähtiin v:na 1821 ja joka annettiin juuri sensuuntaisena, kuin olemme olettaneet Renvall'in ja Rask'inkin oikeastaan käyneen, jos ne yksityiskohtiaan myöten olisivat meille tunnetut, toisin sanoen Juteinin kieliopillisille havainnoille hekin varmaan ovat tunnustuksensa antaneet.
Samoihin tuloksiin johdumme, jos otaksun ikuisesti olleeni sama mikä nytkin ja ettei siis olemisellani olisi mitään aiheuttajaa ollutkaan.
Täten johdumme levittämään aistikvaliteettien yhtäjaksoisuuden alle, joka on konkreettinen ulottuvaisuus, ikäänkuin hienon-hienon verkon, joka on tehty rajattomasti venyvistä ja rajattomasti vähenevistä silmukoista: tämä puhtaasti ajateltu alusta, tämä kokonaan ideaalinen mielivaltaisen ja rajattoman jaollisuuden kaava on homogeeninen avaruus.
Ainakin sen tiesivät siis sekä Juteini että Cedervaller, että Anteckningar-kirja oli lähetettävä tuomiokapituliin tarkastettavaksi; mutta otaksuttavasti olivat he selvillä siitäkin, ettei se tarkastelussa tulisi kokonaisuudessaan hyväksytyksi painattamista varten, koska se sisälsi »oikeasta kristillisestä uskostammo» poikkeavaa, Tähän otaksumaan johdumme siitä, että he näkyvät karttaneen tuomiokapitulin »sensuuria» ja yrittäneen saada kirjan ihmisten luettavaksi samaa tietä kuin olivat lähettäneet Juteinin maallisetkin kirjailemisen tuotteet.
Näin johdumme ajattelemaan, kun sekä professorin, sittemmin piispa Frans M. Franzén'in että yliopiston konsistoorin todistuksista selviää, että Juteini siihen saakka eli alkuvuoteen 1810 asti ahkerasti oli harjottanut opintoja, jotka tarkottivat perehtymistä suomenkieleen ja jälkimäisen todistuksen mukaan myös yleissivistäviin aineihin.
Saanemme Juteinin kasvatusopillista kantaa koskevia seikkoja lähemmin käsitellä kirjamme II:ssa osassa. Kun Juteinin runoutta tavalla tai toisella koskevaa tässä luvussa pääasiallisesti olemme tutkistelleet, johdumme vihdoin kysymyksiin: onko Juteinin runoelmia paljonkin levinnyt ja keihin niiden vaikutus on ulottunut?