Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Minun ajatukseni on, näet, se, ett'ei ainoastaan suuruus itse koskaan voi samalla olla suuri ja pieni, vaan ett'ei myöskään meissä ilmaantuva suuruus koskaan itseensä ota pienuutta eikä taivu sortumaan sen alle, vaan että kahdesta toinen aina on tapahtuva, että nimittäin toinen, kun sen vastakohta, pienuus, lähestyy, joko pakenee ja peräytyy, taikka, tämän lähetessä, häviää.
Yli äyräittensä paisuneiden ojien kohina täytti autiot kadut, ja talot imivät kuin sienet itseensä kosteuden, joka tunkeutui niiden sisään, saaden seinät kellareista ullakkoihin asti hikoilemaan.
Hän oli saanut opillisen kasvatuksensa kouluissa, joissa roomalainen jäljittelevä tiede tyytyi suitsuttamaan kreikkalaiselle viisaudelle, ja hän oli imenyt itseensä niitä opinohjeita, joiksi myöhemmän ajan epikuurolaiset olivat muuntaneet suuren opettajansa yksinkertaiset ydinlauseet. Hän heittäytyi kokonaan nautintoihin ja kuvitteli niiden olevan yhtä viisaan neuvonantajan kuin hyvän toverin.
Tämä oli vastenmielinen hänelle tunteitten jokapäiväisyyden, itseensä luottavan ahdasmielisyyden vuoksi, ja vastenmielinen etupäässä sisaren tähden, joka saattoi niin intohimoisesti, itsekkäästi, aistillisesti rakastaa tuota köyhää luonnetta, ja saattoi miehensä mieliksi tukahduttaa kaiken itsessään löytyneen hyvän.
Ja kaikki nauramaan, muutamat hyppimäänkin. Mutta enemmin nauraa hohotteli muuan viidentoista vuotias poikanulikka, jonkun ylpeämmän palvelijan poika. Hänen västissään oli pronssiset napit ja kaulassa punertavan-sininen huivi. Olipa hänellä jo ihravatsankin alku. "Kuulepas, Teemu", puuttui puheesen Nikolai Jeremeitsh itseensä tyytyväisenä.
Keskustelu Eksköldin kanssa oli vaikuttanut häneen niin masentavasti, että hänestä tuntui kuin hän ei ikinä enää voisi mitään ehyttä elämästään rakentaa. Kaikki nuo pitkät, kuluneet vuodet hän oli kulkenut hautautuneena itseensä ja omiin huoliinsa ja ollenkaan hakematta selitystä siihen, mikä salainen vetovoima häntä aina veti Eksköldiin enemmän kuin muihin.
Syvimmässä sielussaan hän jo tunsi olevansa roisto, jonka täytyi hävetä katsoa ihmisiä silmiin, ja kuitenkin hän vanhasta tavasta ja tavanmukaisilla itseensä luottavilla liikkeillä nousi ylös lavalle ja istuutui paikallensa toisena esimiehestä, jalat ristissä ja komeillen rilleillään. Syytettyjä oli myöskin jossain käytetty.
Ja sitten tuo hänen sekaantumisensa minun asioihini... Ei, en voi...» Ja hän tunsi jälleen inhon heräävän tätä vierasta, itseensä luottavaa ihmistä vastaan, joka ei voinut häntä ymmärtää. Nehljudof pani keskeneräisen kirjeen taskuunsa ja maksettuaan velkansa tuli ulos kadulle ja läksi ajamaan vankijoukon jälkeen. Kuumuus oli yhä yltynyt. Seinät ja kivet ikäänkuin uhkuivat kuumaa ilmaa.
Sitten käänteli hän tottuneella kädellään hiuksensa kaikkiin niihin kiharamuotoihin, joiden kautta hän luuli korottavansa kasvojensa suloutta. Vihdoin mutisi hän tyytyväisenä omaan itseensä: Eipä vielä ole mitään hukassa; minä olen vielä kaunis. Kello oli noin kahdeksan tienoilla iltaa.
Sillä tavoinpa hänen oli onnistunut useita kertoja lähestyä kaunista ja ylpeätä Itävallan Annaa ja loistonsa voimalla rakastuttaa hänet itseensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät