Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Hän oli pitänyt parempana katkaista Rossiterin elämänlangan kuin jälleen yhdistää häntä vaimoon, joka ei enää olisi voinut häntä kunnioittaa, joskin oli hänelle anteeksi antanut. "Evening Bulletin" nimisessä Chicagon sanomalehdessä oli 28 p. marraskuuta 1871 kuolinkertomus, josta painatamme tähän seuraavan: "Kaarle Rossiter on kuollut. Tänä aamuna kello viisi veti hän viimeisen hengähdyksensä.
Tuntui siltä, että se oli pojan mielestä välttämätön tapahtuma ja että hän nyt on tehnyt kaikki, mitä hänellä tässä maailmassa tehtävää olikin. Se oli hänen viimeinen lauselmansa, sillä kohta sen perästä veti hän viimeisen hengähdyksensä ja meni sinne, missä ei enään vilu eikä nälkä vaivaa. Hämmästyneinä seisoivat ihmiset kauvan aikaa hänen ympärillään ja kyynelet valahtelivat kaikkein silmistä.
Peljästyneenä laski eversti taaskin kätensä poikansa suun eteen, tunteakseen, oliko hänen hengähdyksensä heikkenemässä; silloin nuot kalpeat huulet liikkuivat suuteloon tuota isällistä kättä vastaan; rauhan ja sovinnon hymyily levisi hänen kasvoihinsa, mutta hän makasi yhä vain liikkumattomana, silmät suljettuna, kuten nukahtavan, hengähdyksensä oli heikko, mutta keveä, eikä hän puhumaan yrittänytkään.
Hän tahtoi lopettaa niinkuin oli elänytkin. Muutamia tuntia sen jälkeen henkäsi hän viimeisen hengähdyksensä. Hänen leskensä asettui asumaan maalle Sauvon pitäjään, mutta kohtasi häntä pari vuotta senjälkeen kauhea onnettomuus; hän paloi tahi tukehtui savuun huoneessaan, jossa lamppu oli kaatunut ja sytyttänyt hänen vuoteensa palamaan.
Hän tunsi hänen hymynsä ja hänen vihansa, se ei enää häntä peloittanut kun synkät pilvet ympäröivät Murzoll'in otsaa tai kun hän raivoissaan heitti lumi-vyörteet alas syvyyteen; hän tunsi olevansa niin rauhassa Murzoll'in kovalla povella ja hänen kylmä hengähdyksensä puhalsi pois sen painon Wapun mielestä, jonka hän oli tuonut mukanansa sieltä alhaalta.
Luultavasti luuli hän että minä nukuin, kun ei vastausta kuulunut ja hän ei varmaankaan pitänyt oikeana herättää minua, eikä siihen olisi ollut aikaakaan. Hetkisen seisoi hän hiljaa vieressäni, aivankuin hän olisi miettinyt mitä tehdä; sitte kumartui hän ylitseni niin että minä tunsin hänen lämpöisen hengähdyksensä, sitte painoi hän hiljaa suudelman minun otsalleni ja meni pois.
Tietäkäät siis, että meidän keisariamme, hänen sankarina taistellessaan, kohtasi nuoli, jonka johdosta hän pian jälkeen veti viimeisen hengähdyksensä. Mikä suuri suru, mikä sanomaton tuska tämän suuren ruhtinaan menettämisestä on puhkeavakaan hänen kansassansa! Omasta tilastani saatan päättää millä mielellä Te, urheat sotatoverini olette. Kuitenkin, hallitkaa suruanne!
Päivän Sana
Muut Etsivät