He kysyivät mistä minä olin, vaikenivat sitten ja siirtyivät vähän kauemmas. Me haastelimme hetkisen, Minä kävin pitkälleni pensaan juurelle, josta lehdet oli kaluttu pois, ja aloin katsella ympärilleni. Kaunis oli edessäni kuva: nuotioiden ympärillä tärisi pyöreä, punertava heiastus ja ikäänkuin kuolehtui pois, pimeyteen nojaten.
Tämä oli loistavasti puettu, näytti hienolta ja ylhäiseltä, ja hänen ajelluille kasvoilleen näytti samassa leviävän heiastus punasta, joka peitti pienen vaalea-ihoisen tytön poskia. Hän oli johtanut amtmannia rappuja ylös. Vanha herra hengähti hetken, ennenkuin astui etehiseen.
Mutta kaikesta hempeydestä huolimatta ilmestyi kuitenkin tytön koko olennossa jotain vienoa surullisuutta, niin että hänen poskiensa viehättäviä hymykuoppia olisi voinut kaihokuopiksi kutsua. Oliko tuo surumielisyys ensi lemmen syttyvä rusko, vai oliko se jonkun vielä selittämättömän tunteen ilmiö, vaiko tulevien murheiden hämärä heiastus niin, kuka sen tiesi.