Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Ja kun kreivi Reinhard v. 1829 Pariisista palasi, täytyi hänen niinikään kertoa Goethelle, mitä hän vain Clara Gazul'in tekijästä tiesi.
Kaikissa tapauksissa oli Mériméestä nyt tullut mies, jota Lebrun'in, rva Pastan ja mrs Clarken salongeissa jo jonkunlaisella huomaavaisuudella kohdeltiin. Romanttisesta leiristä oli hän tähän asti kuitenkin pysynyt poissa. Tätä erillään-oloa ei kuitenkaan voinut kauan kestää, sillä romanttikot tahtoivat tietysti kaikki mielellään seuraansa Clara Gazul'in tekijän.
Eikä ollut vielä Jacquerien ilmestymisestä vuottakaan umpeen kulunut, kun hän jo voi työnsä tulokset yleisön arvosteltaviksi tarjota. Maaliskuussa v. 1829 ilmestyi näet "Clara Gazul'in tekijältä" taas uusi teos, tällä kertaa romaani nimeltä "Chronique du temps de Charles IX", jossa hän käsitteli surkeasti kuuluisaa Perttulin yön verilöylyä.
Ensimmäinen, joka julkisesti esiytyi asian oikeaa laitaa paljastamaan, ei ollut sen vähäpätöisempi henkilö kuin Goethe. Hän kirjoitti Weimarin sanomiin artikkelin, jossa hän ensinnäkin huomautti, että Guzla on anagrammi Gazul'ista; sitten kertoi hän tehneensä tutkimuksia Maglanovitsh'ista ja vakuutti niiden nojalla voivansa väittää Gazul'in tekijää vain kuvitelluksi illyyriläiseksi laulajaksi. Tietysti ihmettelivät saksalaiset lukijat runoruhtinaansa terävää silmää. Mutta olisivatkohan niin tehneet, jos olisivat tienneet, että Goethe sai tietonsa juuri Mériméeltä itseltään. Kun näet eräs ystävä yllämainitun paljastuskyhäyksen Mériméelle lähetti, vastasi tämä ivallisesti: "Goethen ansioita Guzlan tekijän keksimisessä vähentää kuitenkin se seikka, että minä itse lähetin hänelle kirjan, nimikirjoituksellani ja selityksellä varustettuna, erään Weimariin poikkeavan venäläisen muassa. Goethe on tahtonut esiytyä keksijänä voidakseen olla sitä ivallisempi". Goethe ei muuten ollut mikään vampyrismin ja kaikellaisia muita julmuuksia käsittelevän ultraromanttisen kirjallisuuden ihailija, vaan piti hän koko suuntaa sairalloisen mielikuvituksen tuotteena. Ylevältä kannaltaan ymmärsi hän kuitenkin äärimmäisyyksilläkin voivan kirjallisuudessa olla arvonsa. Oikeastaan oli ranskalaisten tarkoitus vain laajentaa runomuotoja, mutta muodon mukana luopuivat he entisestä sisällyksestäkin, hän sanoi. Kirjallisuudelle kokonaisuudessaan voi siitä ollakin hyötyä, mutta yksityisille kirjailijoille on tällainen suunta vahingoksi.
Kuuluisan rva Récamier'n luo saattoi hänet J. J. Ampère, joka ikäkautensa pysyi talon uskollisimpana ystävänä. Romanttisen koulun oikeihin pääpesiin joutui Mérimée vasta muutamia vuosia myöhemmin s.o. esikoisensa "Théâtre de Clara Gazul'in" ilmestyttyä.
Milloin hän muihin romanttikoihin oikeastaan tutustui, on vaikea täsmälleen sanoa, mutta todennäköisimmin tapahtui se jotenkin pian Clara Gazul'in ilmestymisen jälkeen. Sainte-Beuve ja Delacroix nähtiin aika usein rva Clarken salongissa, missä Mérimée oli jokapäiväinen vieras, ja arvatenkin joutui tämä juuri heidän kauttansa Hugon ja muitten romanttikojen pariin.
Nimeänsä ei tekijä ollut paljastanut, vaan olivat nuo näytelmät olevinaan espanjalaisen naiskirjailijan Clara Gazul'in kirjoittamia ja erään Joseph L'Estrange nimisen ranskalaisen kääntämiä.
Espanjan matkallaan oli Mérimée muuten ollut tilaisuudessa vertaamaan Clara Gazul'in espanjalaisia kuvauksia todellisuuteen ja sanotaan tämän vertailun vaikuttaneen hänen totuudentuntoonsa niin ankarasti, että hän epätoivoisena jo päätti lopettaa koko kaunokirjallisen tuotantonsa.
Parissa viikossa oli hänellä niitä jo kokonainen kokoelma valmiina, ja suurimmassa salaperäisyydessä painettiin se Strasburgissa, missä se ilmestyi v. 1827 nimellä "La guzla ou choix de poésies illyriques recueillies dans la Dalmatie, la Bosnie, la Croatie et l'Herzégovine". Samoin kuin Clara Gazul'in oli tekijä varustanut tämänkin kokoelmansa sekä erityisellä esipuheella että oletetun illyyriläisen laulajan ja guzlan soittajan, Hyacinthe Maglanovitsh'in, elämäkerralla.
Päivän Sana
Muut Etsivät