United States or Northern Mariana Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Olethan itsekin hänestä puhunut ja aikonut hänet toimittaa johonkin virkaan», sanoi forstmestarinna lopuksi. »Kysymys ei ole siitä, onko Rautiainen se tai tämä», sanoi forstmestari. »Vaan kysymys on viikunanlehti-avioliitosta. Esteri koettaa pettää ihmisiä ja Jumalaa! Ja se se minua raivostuttaa. Ja se minua inhottaa.» »Mikä olisi neuvosi?» kysyi forstmestarinna.
Johan yksi ja toinen oli itsekseen pudistanut arveluttavasti päätään ennen Esterin kaupunkiin menoa, ja nythän oli nähty hänet tänä kesänä. Mutta sitä vaikuttavampana esiintyi taulussa forstmestari, mieltäylentävänä »tuhlaajapojan» isänä. Mutta forstmestarinna katsoi isää ja tytärtä suu hymyssä ja silmissä kostea kiilto, onnellisempana kuin jos tytär olisi ollut hänen omansa.
Kuva näytti haikeasti itkevältä, kärsineeltä ja kidutetulta ihmiseltä. Esteri astui horjuen saliin. Forstmestari istui puolittain maaten sohvassa sanomalehden takana huomaamatta Esteriä. Forstmestarinna istui pöydän luona kalpeana ja liikkumattomana kuin vahakuva. Esteri istahti keinutuoliin itkevän äidin kuvan alle ja keikautti itsensä selkäkenoon.
Ja kuitenkin forstmestarinna istui surullisena, kosteissa silmissä Margaretha, joka oli lähtenyt Helsinkiin Esterin sijasta, lähtenyt riemumielellä. Kuka tietää, jos hänkin, Margaretha, joskus tulee kotia sydämessä tuska ja kenenkään sitä aavistamatta tanssii ja pyörtyy.
Ja sitten neiti Smarin selitti, miten lapsi on kasvatettava, puhui varmasti ja vakuuttavasti, syyttäen niin forstmestaria kuin forstmestarinnaa. Forstmestarinna itki, forstmestari istui kädet kasvoilla, äänetönnä, vaan lopuksi kädestä puristaen ja vesissä silmin pyysi neiti Smarinia ottamaan Esterin ojennettavakseen. Seuraavana päivänä neiti Smarin ja Esteri lähtivät kaupunkiin.
Joskus yhtäkkiä heräsi halu lähteä hakemaan Esteri ja omistaa hänelle joku hetki, mutta takertui välillä muuhun: forstmestarinna antoi hänelle pienen Paulin hypiteltäväksi tahi Margaretha vangitsi hänet. Nyt kun sattuivat pahki toisiinsa, meni forstmestarilta koko pitkä ilta.
Forstmestarinnaa pelotti, että kahvikupit hänen käsissään kalisivat, ja hän koetti lieventää asiaa, vakuuttamalla että kyllä Esteri siitä vielä tasaantuu, kun herätyksen huumaus menee ohi. »Mitä uskoa Esteri on?» kysyi neiti Vange. Forstmestarinna ei sitä tiennyt, sillä Esteri ei ollut hänelle mitään siitä puhunut eikä hän ollut kysynyt.
Mutta forstmestarinna oli pyytänyt ja rukoillut selittäen että ensinnäkin näyttäisi pahalta Esterin poissaolo nyt, kun hän lähtee kotoa, ja toiseksi ilahuttaisi hän suuresti isän mielen lähtemällä nyt mukaan. Minkä vuoksi ei ilahuttaisi silloin, kun sen voi tehdä? Esteri oli suostunut, vaan uhrauksensa oli tuntunut suurelta. Nyt se tuntui vielä suuremmalta.
Yksin ruotivaarikin hilausi sängystään penkille istumaan ja muisteli nuorta kaunista, ylhäistä vainajaa, joka jokaisen huomasi ja jolla oli sana kaikille, hyvä sydämellinen sana, kirkas ja lämpöinen, ja jonka naurukin oli kuin ensimäisen leivon laulu kevään taivaalta... Kun Esteri pirtistä sisälle juoksi, olivat kaikki vieraat salissa koolla, suuri katettu ruokapöytä keskilattialla, pöydän päässä forstmestarinna kädet ristissä ja silmät ummessa.
Ja kun forstmestari kerran päivällisen jälkeen kuljeksi salissa edestakaisin, yrittäen silloin tällöin viheltämään, mikä oli merkki ja tarkka mittapuu hänen paremmasta mielialastaan, sanoi forstmestarinna yhtäkkiä: »Minä alan uskoa, ettei koko jutussa ole perää.»