Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Norine näytti hyvin suuttuneelta varsinkin sitte, kun molemmat sisaret olivat yhteen suuhun kertoneet, että sulhanen oli August Bénard, se nuori, ilomielinen muurari, joka asui samassa talossa kuin hekin. Hän oli ihastunut Euphrasieen, vaikka tämä ei näyttänyt juuri millenkään; hän arveli ehkä myös, että Euphrasie oli reipas ja työteliäs tyttö.
Euphrasie Moineaud asui miehensä tuon nuoren ja iloluontoisen muurari Auguste Bénardin kanssa Carolinekadun varrella Grenellessä; heillä oli suuri huone, jota käytettiin samalla kertaa keittiönä, ruokasalina ja makuuhuoneena.
Tuossa suuressa salissa surisivat pienet pyörät ja kiillottajattaret olivat kumartuneet työnsä ääreen, kun pari kovaa ääntä sai heidän nostamaan päänsä. Aluksi oli Euphrasie puoliääneen syytellyt Norinea siitä, että tämä muka oli ottanut häneltä palan santapaperia. "Se oli tässä, ja minä näin itse, miten sinä ojensit kätesi. Ei se voi olla kukaan muu kuin sinä, joka sen olet ottanut."
"Joka tapauksessa", keskeytti Bénard, "olisi heidän pitänyt ilmoittaa sinun miehellesi, mitä he aikoivat sinulle tehdä. Etkä sinä tiennyt siitä itsekään, sinähän aivan hämmästyit, kun sait tietää, kuinka paljon he olivat leikanneet pois..." Euphrasie suuttui ja viittasi miehelleen, että tämä vaikenisi. "Tietysti olivat he puhuneet siitä minulle! Niin, tietysti ei kuitenkaan aivan selvästi.
"Minä toivotan onnea heille molemmille. Puolen vuoden perästä antaa Euphrasie hänelle selkään. Tervehtäkää mammaa ja sanokaa, että minä annan palttua teille kaikille, ett'en minä tarvitse teistä ketään. En minä vielä ole paljaan taivaan alla, minä voin kyllä hankkia itselleni työtä, ja onhan aina joku, joka tahtoo minua auttaa.
Minähän voin kävellä ja seisoa ja olen hyvin voimakas, eikä vatsassakaan ole enään mitään kipua, mutta kyllä minä tunnen vieläkin tuon naulan niskassani ja solmun kurkussani, joka uhkaa tukehuttaa minut. Sellaista voi kuitenkin sietää, ja se on koko paratiisi sen viheliäisyyden rinnalla, johon Euphrasie parka on joutunut.
Ette voi aavistaakaan, millaisena rauniona hän nyt on, koko hänen perhe-elämänsä on turmeltu, hänen miehensä asuu samassa huoneessa kuin hänkin, yhdessä erään toisen naisen kanssa, joka laittaa ruuan ja hoitaa lapset. Euphrasie itse on tullut kaksikymmentä vuotta vanhemmaksi, hän on vetelä kuin riepu, ei jaksa edes lakaista lattiata. Oh, se on oikein kauheata!"
Koko päivä meni siivoukseen, aina oli hänellä luuta kädessä; hänen puhtaudenharrastuksensa oli tullut ainaiseksi kiusaksi hänen miehelleen, joka ei saanut koskaan sylkeäkään ja jonka täytyi riisua jalkineensa jo oven suussa. Ja sitten pesi Euphrasie vielä kolme lastansa, niin pian kuin he olivat vähänkin lianneet itsensä.
He olivat kaksi sisarusta, ukko Moineaudin tyttäriä: Euphrasie, nuorempi, hän joka riiteli, seitsentoista vuotias laiha tyttö, jolla oli värittömät hiukset, pitkät, kapeat ja terävät kasvot, ei mikään kaunotar ja ilkeäluonteisen näköinen; ja vanhempi Norine, tuskin yhdeksäntoista vuotias, kaunis tyttö, vaaleaverinen hänkin, mutta hänellä oli maidonvalkea iho ja täyteläiset olkapäät, käsivarret ja lanteet, iloa herättävä, päivänpaisteinen olento vallattomine hiuksineen ja mustine silmineen ja pariisilaisen grisettin terveellä, kiihoittavalla kauneudella varustettu.
Keskellä tuota ainoata huonetta, jossa perhe sekä söi että nukkui, istui Euphrasie olkituolissa, ja hän näytti pieneltä viidenkymmenen vuotiaalta akalta, vaikka hän vasta oli tuskin kolmenkymmenen vanha; hän oli niin laihtunut ja kuihtunut, että hän näytti hedelmältä, josta äkkiä on puserrettu pois mehu ja joka on jäänyt puuhun kuivamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät