Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Mutta don Estevan piti vallan tarpeellisena valmistaa niitä miehiä, joita pidettiin soveliaina ottamaan osaa näihin arpomisiin elämästä ja kuolemasta, ja nyt suostuttiin, että arvanheitto tapahtuisi seuraavana päivänä. Ryhdyttiin siis tiedustelemaan kuinka monta miestä voisi löytää tien Arispeen ja millaiset ruumiin voimat heillä oli.
Estevan ja hänen ystävänsä ajattelivat suru sydämmessä uhatuita heimolaisiansa, joiden eduksi eivät voineet tehdä enempää kuin omakseenkaan. Keskellä sitä äänettömyyttä, jonka Pedro Vicenten melkein todenperäinen olettaminen oli aikaan saanut, alkoi don Estevan taas ensiksi puhua: »On kamala kohta, jota miehemme eivät vielä tunne, mutta jonka täytymys pian pakoittaa meidän heille ilmaisemaan.
»Nuo ovat vaarallisia naapureja, jotka olisivat hävitettävät mitä pikemmin,« sanoi don Estevan. »Tieto, että näitä löytyy läheisyydessämme, ei turvallisuuttamme lisää, ja ellemme nyt heti paikalla saata niitä päiviltä, seisomme kahden vaaran keskellä. Ettekö todellakin arvele, Pedro, että laukaus...«
Voimme kiittää Jumalaa, että olemme löytäneet niin läheisen ja lujan turvapaikan.« »Emme saa epäillä,» sanoi don Estevan vaihdettuaan muutamia sanoja asiakumppalinsa kanssa. »Me kadotamme kaikki mitä meillä on, mutta muuta neuvoa ei ole. Käskekää, sennor Vicente, me noudatamme teidän käskyjänne kaikessa!«
Piiritetyt koettelivat seurata heitä silmillään, ja ellei don Estevan olisi käskenyt ankarinta hiljaisuutta, olisi heitä seurannut meluavia onnentoivotuksia. Ei mikään häirinnyt hiljaisuutta tässä sumuisessa yössä. Anguaz ja Barral kulkivat niin varovasti, etteivät saaneet jalkojensa alla pienintäkään kiveä liikahtamaan.
»Te,« sanoi don Estevan, »miksi juuri te, nuori ystäväni, ennemmin kuin jokin muu, kuin Pedro Vicente, joka juuri äsken on vaatinut tämän kunnian itselleen.« »Sinä, lapseni?« puhkesi sanoiksi Robert Tresillian. »Juuri minä, sennor, juuri minä, isäni,« sanoi rohkea nuorukainen, »ja siitä vakavasta syystä, ettei kenelläkään ole niin suuria toiveita onnistua.
»Aivan varmaan, Pedro,« lisäsi don Estevan ystävällisesti. »Emme saa aikaa hukata. Tahdotteko ratsastaa tuonne jälkijoukon luo ja antaa käskyn jatkaa matkaa. Sanokaa muulinajajille, että jouduttavat eläimiensä kulkua niin paljon kuin mahdollista.« »Niinkuin käskette, teidän armonne, vastasi gambusino.
Don Estevan, käsi Robert Tresillianin kädessä ja sydän kuohuvien tunteitten täyttämänä, ehkäpä toivonkin, lausui matalalla äänellä muutamia kiitollisuuden sanoja niille, jotka nyt luuli olevan pelastuneina ja eheinä ulkona aavikon yksinäisyydessä. Pedro Vicente, joka ojensi eteenpäin puolet ruumistaan rintavarustuksen ulkopuolelle, tahtoi ikäänkuin lukea halki utuisen usvan.
"Don Estevan kertoi kaikki, mitä erämaassa oli tapahtunut", vastasi Nina, "hän kertoi myös siitä miehestä, joka niin urhokkaasti oli teitä puolustanut, ja Don Torribio, hovimestarinne, sanoi tuntevansa Kivisydämen, vaan vakuutti myös, että hänen hyvyytensä vain oli näennäistä, jonka takana pirullinen petos piili".
Kaikki olivat siellä, miehet, vaimot ja lapset odottamassa tuota juhlallista hetkeä, sumun kahleissa ja voitiinpa melkein sanoa: hiljaisuuden. Don Estevan pyysi Benito Anguazin ja Jacopo Barralin tulemaan lähemmäksi, jonka perästä hän otti kumpaisenkin miehen kädet omiinsa. »Lähdön hetki on tullut,« sanoi hän, »ja mahdotonta on ajatella sopivampaa tilaisuutta.
Päivän Sana
Muut Etsivät