Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
»Minä en sano mitään», vastasi O'Connor, »muuta kuin että minä olen konetyömiesten liiton presidentti ja että minun velvollisuuteni on valvoa niiden miesten etua, joita minä edustan, siinä kaikki». Ja työväenjohtajain mentyä Ernest tappiolle joutuneen tyyneydellä esitti minulle tulevain tapahtumain hahmopiirteet.
Huomasin, että isäni oli huolissaan siitä, että Ernest ei puhunut mitään. Kerran isä tarttui asiaan ja kehoitti häntä sanomaan jotakin; mutta Ernest kohautti hartioitaan vastaten, että »minulla ei ole mitään sanomista», ja jatkoi mantelien syömistä. Mutta isä ei siihen tyytynyt. Hetken kuluttua hän sanoi: »Meillä on joukossamme eräs työväenluokan jäsen.
Luisa nosti silmänsä ja punastui. "Hänen nimensä on Ernest W.," wastasi hän, katsoen alas ja antaen kätensä solua ruhtinattaren käteen. "
Mutta tohtori Hammerfield ei siihen vastannut, siten tunnustaen vastustajansa voittajaksi sillä kertaa. Taistelu kääntyi toisaalle. Askel askeleelta Ernest ajoi pappeja edellään. Kun he vakuuttivat, että he tuntevat työväenluokan, niin hän esitti heille muutamia perustotuuksia työväenluokasta, joita he eivät tunteneet, ja vaati heitä kumoamaan ne vasta todistuksilla.
En koskaan unohda sitä yötä, jolloin Ernest oltuaan kuumassa keskustelussa kymmenkunnan ammattiyhdistysten johtomiehen kanssa kääntyi minuun ja sanoi tyynellä äänellä: »Nyt on asia ratkaistu. Rautakorko on voittanut. Loppu on näkyvissä.»
Suuri joukko heitä tarwittiin sinne. Ernestissä heräsi uusi toiwo. Olihan Moldawa lähempänä Krimiä. Sota saattoi, kuten arweltiin, muuttua wielä lähemmäksi, joku sattumus woi antaa hänelle tilaisuuden löytää Luisan, jota paitsi hän ei luullut woiwansa elää. Ensi työksensä Ernest meni siis sotaministeriöön ja tarjousi wapaehtoisesti palwelemaan Turkin sodassa.
He eiwät kumpikaan huomanneet naisolentoa, halwassa puwussa, joka seisoi werandalla awonaisen ikkunan pielessä, mihin joukko palweluswäkeä oli kokoontunut katsomaan tanssia. "Luisa", sanoi Ernest, huoaten sywästi. "Neiti Luisa, minun koko elämäni onni riippuu tästä hetkestä, sanokaa pikaisesti tämä tuokio on kallis, saanko sydämmessäni elättää suloista toiwoa, jossa on koko autuuteni?
Johtuuko se siitä, että teillä ei ole vastausta?» Keskustelun loppupuolella puhui mr Wickson. Hän oli ainoa, joka pysyi tyynenä, ja Ernest kohtelikin häntä erityisellä huomaavaisuudella. »Ei mitään vastausta tarvita», sanoi mr Wickson verkalleen ja harkiten. »Minä olen seurannut koko keskustelua hämmästyksellä ja vastenmielisyydellä.
»Hämminki kolme vertaa entistään suurempana!» huudahti Ernest. »Kuinka voimme toivoa yhteisyyden tunnetta näiden kaikkien ristiriitaisuuksien vallitessa?» Ja todellakin tuo hengellinen herätys pääsi peloittavaan vauhtiin.
Luutnantti Aleksis, syntyisin Saksalainen, Liiwinmaalta, oli majoitettu myös pienessä talossa, aiwan Ernestin majatalon wastassa, toisella puolen katua. Eräsnä iltana Aleksis tuli Ernestin luo ja näytti kuin hänellä olisi jotakin hywin hauskaa kerrottawaa. "Olisin hywin onnellinen", sanoi Ernest, "jos aina woisin olla niin hywällä tuulella kuin sinä Aleksis."
Päivän Sana
Muut Etsivät