Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Suli siihen sen takatalven lumi eikä sitä sitten enää koskaan satanut meidän onneemme. Muistatko ?... kysyn, sillä nythän meitä on tästä lähtien näitä muistelemassa kaksi muistathan sen ikimuistoisen ensimäisen kävelyretkemme kesäisenä iltana ja yönä, aina uudelleen eletyn, joka kerta kun yhdessä kääntelimme onnemme kuvakirjan lehtiä.
Heidän elämäntunnoltaan puuttuu eletyn kokonaisuuden elimellinen kiinteys ja yhtenäisyys. Herkistyneen kauneusvaiston ja tarkistuneen ajatusponnen ohellakin puuttuu heiltä ikäänkuin pohja ja aines, jossa tämä pirteä älyllisyys ja täsmällinen käsiteselkeys saisivat toteutua saavuttaakseen muodon kiinteän ja kirkkaan valmiuden ohelle sisällön painokkaan vaakavan mahdin.
"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
Käyskelin täällä kuin nukkuvassa, lumotussa puutarhassa, jossa ei lintu liikahda, ei oksa, ei puu, eikä valvo muu kuin valoisa, viileä kesäinen yö, ja jossa sinä nukut jossain kuin sadun prinsessa niin yhtäkkiä levähtää eteeni kuin valoisalle vaatteelle häilähtelevä sarja eletyn elämäni kuvia joista en tiedä, mistä ne saavat valonsa, mutta joissa näen liukumassa ohitseni sinut ja onnellisimmat hetkeni enkä ainoatakaan onnetonta.
Meillä ei kansankuvaukselta vaadita sitä mielikuvituksen syvää työtä, joka eläytyisi ja sukeltaisi kuvauksenalaisten ihmisten omaan elämäntuntemukseen ja välittäisi tämän elämäntuntemuksen lukijalle sen eletyssä alkuperäisyydessä, vakavassa ainokaisuudessa ja järkyttävässä pakottavaisuudessa; ei vaadita ihmiskuvauksen sisältäpaisuvaa vuota, sitä hartautta eletyn ihmiselämän edessä, joka on kaiken kirjallisen ja taiteellisen luomisen ainoana työnarvoisena aiheena ja aineena, vaan tyydytään meillä kansanelämänkuvauksessa ulkonaiseen, naturalistiseen miliöö- ja tapainkuvaukseen tai aivan pinnalliseen, litteään, tiivistämättömään tarinoimiseen.
Niinpä viekin meillä yleisessä arvostelussa voiton sisäisesti eletyn ehytviivaisen ja kiinteän näyttämöllisen sielutaiteen rinnalla mikä ulkonaisesti suurenteleva tekotaide hyvänsä.
Luulen toisin sanoen, että Sillanpään nykyisessä tyylissä on aika annos sellaista, mikä hänen omalta kannaltaan on sovinnaisuutta, jotain turhanpäiten konstikasta, jotain »litteratuuria». Hänen vähän keikaileva »impressionisminsa» on ristiriidassa hänen väkevästi eletyn, selkeän ja komean maailmankuvansa kanssa.
Hänen ensimäinen kertomuksensa, »Den Fremsynte», Kaukonäkijä, on ikäänkuin tämän mielikuvituksen maailmassa eletyn nuoruudenajan tunnustus. Se on osaksi hänen oman sielunsa tarina, osaksi sen kansan, jonka keskuudessa hän vietti nuoruutensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät