Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Mutta juomanlaskijan virkaa toimittavan neitosen ulkomuoto vetikin Durward'in huomion paljon enemmän puoleensa kuin kaikki nuo pienet seikat, jotka kuuluivat hänen tehtäviinsä. Nuorukainen huomasi heti, että hänellä oli tuuheat, pitkät, mustat palmikot, joita, samoinkuin hänenkin kotimaassaan tytöillä oli tapana, ei mikään muu koristanut kuin muratinlehdistä punottu kevyt seppele.
Heidän soutaessaan kaivannon poikki kuului rynnäkköjä riemuhuudoista, että linna juuri oli joutumaisillaan valloittajien käsiin; ja niin kamalalta tuntui tämä huuto Durward'in korvissa, että hän huusi: »Jollei kaikki vereni olisi auttamattomasti pyhitetty tämän nykyisen velvollisuuteni täyttämiseen, niin rientäisin takaisin muurille vieraanvaraista isäntäämme uskollisesti puolustamaan ja muutamien noiden roistojen ääntä vaientamaan, joiden kurkku soi kapinallisuutta ja rosvoamishalua!»
Vaikkei Qventin täydelleen voinutkaan käsittää enonsa luonnetta, niin pahoitti häntä Le Balafrén välinpitämättömyys hänen kertoessaan heidän perhekuntansa onnettomasta hävityksestä; myöskin häntä kummastutti, että näin likeinen sukulainen ei ollut tarjonnut hänelle rahallista apua, jota Durward'in olisi täytynyt suorastaan häneltä pyytää, jollei mestari Pietari olisi ollut niin antelias.
»Niin minun tätini kreivitär Hameline de Croye tiedättekö mitään hänestä?» kysyi Isabella. »Tottahan hän nyt lienee Burgundin lipun suojassa. Te olette ääneti. Tiedättekö mitään hänestä?» Tämä viimeinen kysymys, joka ilmaisi mitä tuskallisinta levottomuutta, pakoitti Durward'in kertomaan mitä hän krevittären kohtalosta tiesi.
Tämä korkea, paksumuurinen, synkännäköinen rakennus, itse linnan sydänpaikka, näkyi aivan selvästi juuri saman kuutamon valossa, joka valaisi Qventin Durward'in tietä Charleroin ja Peronnen välillä, ja se kuutamo, niinkuin lukija muistanee, oli erittäin kirkas.
»Minä siis», sanoi Kaarle herttua, »olenkin hänelle hyvittäjäiset velkaa, kun hänen sanojensa totuutta epäilin.» »Ja minä voin vakuuttaa, että hän on ollut aika uljas soturi», virkkoi Dunois. »Hän kuuluu Durward'in sukuun», selitti Crawford, »joiden esi-isä oli Allan Durward, Skotlannin ylihovimestari.» »No, jos se on nuori Durward», virkkoi Crévecoeur, »en virka enää mitään.
Koettipa hän niin hartaasti jälleen karkoittaa vihastusta, jonka hän luuli nousseen Durward'in sydämeen, että tarjoutui vieraalle seurakumppaniksi huvitellakseen häntä.
Kohta sen jälkeen ilmaantui ristikon toiselle puolelle Isabella kreivitär, joka, samassa kun hän näki Durward'in yksin seisovan vierashuoneessa, äkkiä seisahtui ja loi silmänsä hetkeksi maahan. »Mutta miksikä minä olisin kiittämätön,» virkkoi hän viimein, »vaikka toiset syyttä ovatkin epäluuloiset?
Tätä lyhyttä kirkonmenoa Durward'in kumppani näytti kuuntelevan tarkasti ja tunnollisesti. Durward puolestaan, jonka mielessä ei liikkunut suorastaan jumalisia mietteitä, ei voinut olla salaa moittimatta itseään, että hän epäluuloillansa oli tehnyt vääryyttä näin hyvälle ja nöyrälle miehelle.
Mutta syvä kunnioitus vanhempia ja heidän omaisiaan kohtaan häikäisi kuitenkin Durward'in silmiä, kaikki lapsuudenaikaiset tunteet taivuttivat häntä enon puolelle hän oli sitä paitsi vielä hyvin kokematon ja piti äitinsä muistoa rakkaana kaikki tuo vaikutti puolestaan, ettei hän käsittänyt tämän rakkaan äidin ainoaa veljeä siksi mikä hän todella oli, nimittäin tavalliseksi palkkasoturiksi, ei pahemmaksi, mutta ei myöskään paremmaksi useimpia muita hänen virkakumppaneitaan, joiden olo Ranskassa vielä pahensi tämän maan rappiollista tilaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät