Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Me saatamme teidät ensin Liddyn luokse, joka tulee määräämään, annammeko itsemme ilmi erikkäälle, vai emmekö." Vaimo oli melkein tainnuksissa eikä vastannut mitään, ja miehet kuljettivat häntä enemmän kantamalla kuin taluttamalla. "Se ei mitään tee," sanoi hyvänsävyinen Donner, kun vaimo oli pahoillaan siitä, että hän tuotti heille niin paljon vaivaa.
He kuulivat nyt sisääntulijan varovasti aukaisevan ja jälleen sulkevan erään oven. Kohta sen jälkeen kuulivat he hälinän aivan likeltä, mutta vähän syvemmältä. Kynttilän valo tunki aukosta, jota he tähän saakka eivät olleet huomanneet, se kun vei pilkko pimeään tornin loukkoon. Tähän loukkoon käänsi Donner nyt tarkimman huomionsa.
Hän oli täyttänyt kaksitoista vuotta, ja viime aikoina enimmästi elänyt niistä lahjoista, joita rouva Donner, vähistä varoistansa, ja myöskin herra pastori tavan takaa antoivat hänelle. Nyt hän oli rouva Wäberin ainoa lohdutus ja sentähden tälle tuiki tarpeellinen. Muutamana sumuisena iltana oli suurin osa saaren miesväestä yhdessä seurassa lähtenyt kalastusretkelle.
Hän näkyi olevan sangen heikko ja kivuloinen, jonkatähden Vilho tarjosi hänelle käsivartensa tueksi, kun he olivat astuneet ylös holvin lattialle, ja tätä tarjomusta ei hyljätty. "Tämä on se onneton olento," selitti Donner kumppanillensa, "jonka tuo kunnon hovimestari vuoden verran on pitänyt täällä ikään kuin sisään muurattuna ja jonka hän äsken aikoi murhata.
Tällä kentällä Kolehmainenkin kerran kilpaili ja sai niin paljon ystävällisyyttä osakseen Minette rouvalta, että hän voittonsa jälkeen olympialaisten kilpailuissa Antverpenissä heti sähkötti siitä tälle äidilliselle ystävälle, joka tyytyväisenä sitten kertoi, että hän oli saanut sähkösanoman »Koolemaiselta». Myöskin Martta Yhdistyksen haaraosaston ja äitien ompeluseuran rva Donner perusti Hyvinkäälle.
"Liddy on vaan hänen palvelijansa," lausui vaimo surumielin. "Mutta," lisäsi hän vilkkaasti, "minun Kaarleni, nuori herra, elää toki vielä." "Niin on!" myönsi Donner. "Mutta hänpä kuuluu viettävän aivan kummallista elämää, Liddyn kertomuksen mukaan. Oletteko koskaan kuulleet erikkäästä puhuttavan? Semmoista vimmattua väkeä kuuluu vaan löytyvän Englantilaisten seassa.
Kun kerran huomautin tästä, sanoi hän vain hyvin iloisesti: »On niin monta, joiden täytyy jättää ateriansa siksi, ettei ole mitä syödä. Ei se tee mitään, jos minä sen joskus jätän kesken, se vain muistuttaa minua näistä osattomista». Tavallisesti Minette Donner puolisoineen aina keväisin lähti Europpaan.
"Mennäänhän nyt ankkuriin tuohon torniimme," virkkoi Donner "saadaksemme rauhassa nauttia näitä makeita. Onpa jo kyllin pimeä, niin ett'ei helposti voi huomata meidän läpikäytäväämme; tekisipä mieleni pari tuntia venyä rippu-matossani, sillä minua vähän nukuttaa."
Kennedy! joutukaa tänne!" ja koetti saada vapisevan, puolikuolleen vaimon haltuunsa. Donner löi lyhdyn pirstoiksi hovimestarin päähän ja sanoi levollisesti kumppanillensa: "Vilho! ohjaa sinä kauppalaivamme tuohon satamaan; minä sill'aikaa suljen tien tältä merirosvolta." Vilho totteli ja kuuli mennessään, lyhyen kahakan perästä, valitushuudon, jota seurasi täydellinen hiljaisuus.
Erääseen tällaiseen neuvottelukokoukseen tuli myöskin Minette Donner. Meidän nuorten ryhmä oli tottunut siihen, että aina kun saapui joku uusi henkilö näihin n.k. vähemmistön kokouksiin, täytyi hänelle juurta jaksaen kertoa koko erimielisyyden syyt ja kaikki mitä sen johdosta oli tehty ja päätetty. Mutta sitä ei ensinkään tarvinnut Minette Donnerin suhteen.
Päivän Sana
Muut Etsivät