Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Me olemme ennen, Minna Canthin yhteydessä, nähneet, minkä kirjavan paljouden uusia, myönteisiä elämän-arvoja nuorsuomalaisuuden herätys toi tullessaan. Tämän liikkeen kriitillinen kärki kääntyi, kuten luonnollista, kansalliseen romantiikkaan.
Jokainen Minna Canthin kirja oli isku, jokainen hänen kynänvetonsa vasama, tähdätty vasten porvarillista yhteiskuntaa. Minkä siveellisen suuttumuksen myrskyn esim. Salakari ja poloinen Kauppa-Lopo herättivätkään aikoinaan!
Niin usein kuin Kuopio johtuu mieleeni, esiintyy siitä ensiksi tuomiokirkko ja sitten Minna Canthin talo. Se on se, joka edustaa Kuopiota ajatuksissani ja antaa sille leimansa. Tuo muistorikas nurkkatalo on nyt tietysti painunut mieleeni niin lujasti etupäässä sen vuoksi, että siinä asui Minna Canth, jonka luona niin monta unhottumatonta, hauskaa ja herättävää hetkeä vietettiin?
Kuinka siinä keskusteltiin, selvisi hänelle, että loppuvaikutus olisi suurempi, jos laukaus ei sattuisikaan, ja siten syntyi tuo kuuluisa repliikki: »Lakia ja oikeuttahan minun pitikin ampua!» Olisi hauska seurata rouva Canthin kirjailijauraa edemmä siihen suuntaan, johon se tästä näytelmästä kehittyi ja muistella niitä »uusien aatteiden» kuohumisaikoja, jotka kuvastuvat hänen näytelmissään, romaaneissaan, novelleissaan ja sanomalehtikirjoituksissaan.
Vasta sitten, kun hän istui keinutuolissaan perheensä ja monien tuttaviensa piirissä, oli hän siinä ympäristössä, jossa parhaiten viihtyi. Kuopiossa oli muutenkin niin hyvä olla. Ei ole toista kaupunkia Suomessa, jossa ympäristöt olisivat niin kauniit, vaihtelevat ja viihdyttävät. Rouva Canthin asunto oli melkein keskellä kaupunkia, tuomiokirkon juuressa ja aivan kauniin kirkkopuiston partaalla.
Kylmä totuus ei Minna Canthin mielestä auta enää. Täytyy vedota heidän rakkauteensa, jos mieli saada heidät väärää vääräksi tunnustamaan. Mutta ei ainoastaan isän-rakkauteen, sillä eihän perhe yksin sille perustu. Täytyy mennä vielä syvemmälle, täytyy vedota itse miehen ja naisen rakkaus-elämään, jos mieli löytää oikeat syntysanat uudelle ja paremmalle yhteiskunnalle.
Suomalaista näytelmätaidettakin he tällä kertaa saivat nähdä, sillä kansannäyttämön innokas johtaja, Mia Backman, kutsui heidät »Laulua tulipunaisesta kukasta» katsomaan ja Kansallisteatterissa he saivat nähdä Minna Canthin »Anna Liisan».
Se elämänhaluinen huumori, joka antaa yleissävyn Minna Canthin ja Juhani Ahon alkutuotannolle, voitti kaikkien sydämet eikä luultavasti kenenkään mielestä ennustanut levotonta tulevaisuutta. Oltiin yleensä säyseän kansanvaltaisia.
Olisi hauska muistella vieläkin sitä ihastusta ja suuttumusta, joka siitä syntyi, mutta jääköön sekin varsinkin kun se on vielä kyllin tuoreessa muistossa. Sen sijaan viettäkäämme hetkinen, parinen, hänen seurassaan ja muistelkaamme häntä semmoisena kuin hän esiintyi emäntänä talossaan ja seuraihmisenä. Mainitsin Minna Canthin kodin muistoista rikkaaksi.
Mutta niinhän kävi Camilla Collettinkin ja yksinpä Fredrika Bremerin senjälkeen, kun hän rupesi puhumaan sukupuolensa vapautumisesta. Entä Minna Canthin meillä? Sama toistuu kaikkialla.
Päivän Sana
Muut Etsivät