United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä Giudetta Pastan salongissa kohtaa nuori lakitieteen oppilas ensi kerran Henri Beylen, joka Napoleonin kanssa ympäri Eurooppaa retkeiltyään oli asunut enimmäkseen Itaaliassa ja muutamia vuosia sitten julkaissut ensimmäisen teoksensa "Histoire de la peinture en Italie". Poliisin ahdistaessa oli tämä omituinen ja nerokas mies ollut pakotettuna jättämään rakkaan Itaaliansa hänen epäiltiin kuuluvan kuuluisain Carbonarein leiriin ja etsimään entisiä ystäviänsä Pariisissa.
Itse kirjoittaa Mérimée tuttavuudestansa Beylen kanssa seuraavasti: "Opin tuntemaan Beylen noin v. 1820; siitä lähtein aina hänen kuolemaansa saakka on meidän välimme ikäerotuksesta huolimatta, aina ollut mitä ystävällisin. Harvat ihmiset ovat minua enemmän miellyttäneet, enkä tiedä ketään, jonka ystävyys olisi ollut minulle kalliimpi."
Mérimée olikin silloin juuri siinä ijässä, jolloin ulkonaisille vaikutuksille ollaan enimmän alttiita ja varmaankin on siitä Beylen ansioksi osa luettava, että hän niin varhain romanttikoista erkausi.
Samoin teki "pikku Eugéniekin", joka vanhempainsa ihailun ja Henri Beylen kertomusten kasvattamana näki presidentissä mielikuvituksensa uroon, jopa siihen määrään, että hän valtiokeikauksen johdosta kirjoitti hänelle mitä innostuneimman kirjeen tarjoten koko omaisuutensa joka muuten ei ollut niinkään vähäinen presidentin mielivaltaisesti käytettäväksi.
Olen teokseni alussa jo huomauttanut ystävyydestä Beylen ja Mériméen välillä samoin kuin siitä merkityksestä ja vaikutuksesta, joka edellisellä on jälkimäisen kirjalliseen tuotantoon, luonteeseen ja näkökantoihin ollut.