Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
"Marengo!" kuiskasi Reine Allix, muistellen tuota kaukaista aikaa hänen nuoruudessaan, jolloin ratsumies oli lentänyt pitkin katua illan hämärässä ja ilovalkea oli leimunut korkeimmalla kukkulalla virran äärellä. "Leipä tulee kalliiksi", mutisi Mathias mylläri ja kulki eteenpäin väsyneen aasinsa kanssa. Bernadou seisoi äänetönnä, janoovaiset ja kuivat ruusut hänen ympärillänsä.
Bernadou itse ei paljon puhunut: sanat eivät olleet hänen asiansa, mutta hänen rehelliset, siniset silmänsä loistivat kirkkaudella, jota ei mikään pilvi himmentänyt, ja puhuessaan oli hänen äänensä niin hellä ja heleä, että jok'ainoa sana häneltä oli molemmille vaimoille suloisin hyväily. "Sinä olet onnellinen vaimo, siskoseni", sanoi pappi, joka oli melkein yhtä vanha kuin Reine Allix.
"Miksi olet surumielinen?" kysyi Margot, tarkastellen häntä silmillään. "Sinun ei tarvitse tehdä sotapalvelusta, lemmittyni?" Bernadou pudisti päätään. "Jollakin tavoin köyhä mies tulee kärsimään", oli kaikki mitä hän vastasi.
"Kun häntä kutsutaan, ei häntä tarvitse odottaa", sanoi Reine Allix, joka tunsi häntä kentiesi paremmin kuin hänen nuori vaimonsa, jota hän rakasti. Bernadou rakasti kotiansa koiran uskollisuudella. Vapaa-ehtoisesti hän ei sitä jättänyt, taisteluun lähteäksensä, mutta hän olisi taistellut kuin jalopeura kotinsa puolesta.
Hän puhui totuutta, kasvatti rehellisesti lapsiansa, kiitti Jumalaa aina oli Häntä kiittänyt nälkää kärsiessään kovalla talvella miehensä kuoltua, kun ei ollut mitään ulkotyötä ja hänen oli vaatettaminen ja ruokkiminen viisi lasta; kiitti Häntä vielä nyt, kun kaikki hänen poikansa olivat kuolleet ennen häntä ja ainoa, joka vielä eli hänen suvustaan, oli hänen poikansa poika Bernadou.
Yöllä oli hän päässyt irti ja paennut: he eivät olleet kaukana, sanoi hän, he olivat polttaneet kaupunkia toisesta päästä toiseen, syystä että muuan mies eräältä katolta oli ampunut heihin. Siinä kaikki, mitä hän tiesi. Bernadou, joka oli mennyt ulos kuulemaan hänen uutisiansa, palasi huoneesen, istui ja kätki kasvonsa käsihin. "Jos minä teen vastarintaa, olette te kaikki hukassa", sanoi hän.
Pienet ruskeat purot metsissä nousivat ruohikolle, ilma oli täynnä auringon suloisia säteitä, lauhkeita tuulia, mehiläisten lakkaamatonta surinaa ja leivosten liverrystä; hevosten kellot kuuluivat teiltä ja nurmikoilta lasten heleä nauru. Tähän iloiseen kevät-aikaan Bernadou ja Margot vihittiin.
Bernadou oli hyvin hyvä häntä kohtaan. Potka siksi vanhus häntä nimitti oli viisikolmatta vuotta vanha, pitkä, suora ja sievä muodoltansa; hänellä oli pohjolan sinisilmät sekä jalo katsanto. Varhain ja myöhään teki hän työtä sillä maanpalstalla, josta hän sai elatuksensa. Hän eli iso-äitinsä luona ja hoiti häntä muuttumattomalla kohteliaisuudella ja kunnioituksella.
Ainoastaan Reine Allix katseli virran rannalla olevaa kukkulaa ja sanoi: "kun me sytytimme ilovalkean tuolla, makasi pieni Claudis kuolleena". Ja Bernadou, joka seisoi ruusujensa keskellä, sanoi, miettiväisesti hymyillen: "Margot, katso tänne! Kun Picot huusi:
Päivän Sana
Muut Etsivät