Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
"Minä olen hyvin kiitollinen", sanoi Bernadou, ja ilo loisti hänen kasvoistaan. Hän ei riippunut iso-äidistään: hän olisi voinut ansaita tarpeeksi paljon, elääksensä työstään, mutta hänen päähänsä ei ikinä olisi juolahtanut tehdä vanhuksen tahtoa vastaan. Sitä hän tuli yhtä vähän ajatelleeksi kuin nostaa kätensä häntä vastaan.
Yht'äkkiä kuului ulkoa kadulta hevosten ja miesten jälkiä, vihaisia ääniä, molskinaa märältä tieltä, kun sitä astuttiin, naisten huutoa, ja aseitten loistetta näkyi hämärässä. Bernadou kavahti seisalleen. Kasvonsa olivat vaaleat, siniset silmänsä mustat kuin yö. "He ovat tulleet!" sanoi hän hiljaisella, vakavalla äänellä.
Tosin ei oikeastaan Bernadou koskaan ollut puhunut hänelle, mutta kuitenkin, kun ihminen on seitsemäntoista vuotias ja muutamat kerrat on tanssinut saman henkilön kanssa, sekä noukkinut irti satakaunon lehdet saadakseen tietää onneansa, silloin ei tarvita erinomattain lausutuita sanoja. Häntä katsellessa kostuivat vanhan vaimon silmät ja kävivät himmeämmiksi, kuin aika oli niitä tehnyt.
Mutta sellaisen väkevän, uljaan, kauniisti rakennetun nuorukaisen, kuin sinä olet, pitäisi mennä vapaa-ehtoisesti, eikä odottaa siksi että häntä kutsutaan palvelemaan Ranskan maata". "Kyllä minä palvelen Ranskan maata, kun minun vuoroni tulee", vastasi Bernadou yksinkertaisesti.
Bernadou, joka ei tuntenut muuta lippua kuin kolmi-värisen, uskoi häntä, niinkuin hän uskoi jokaista sanaa, jota nuo ystävälliset, vakavat, vanhat huulet lausuivat hänelle. Hän ei koskaan ollut suuressa kaupungissa käynyt, ja ainoastaan kerran elämässään tuossa pienessä kaupungissa neljän peninkulman päässä. Se tapahtui kun hän ensikerran kävi Pyh. Ehtoollisella.
Bernadou oli likellä ja katseli niitä kukkia, jotka samalla olivat hänen ylpeytensä ja huvituksensa ja jotka ihanasti koristivat hänen asuntoansa ja täyttivät ilmaa ylt'ympäri tuoksullaan.
Sitten olivat kaikki ääneti ja tämä äänettömyys oli kaikkea parkumista kauheampi. Reine Allix tuli ja asettui pojanpoikansa viereen. "Jos meidän on kuoleminen, kuolkaamme täällä", sanoi hän matalalla, suloisella ja vakavalla äänellä. Bernadou tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. Vanhus tyytyi tähän vastaukseen. Margot hiipi myöskin heidän luo, lapsi sylissä.
Tämä tavallisesti heti saattoi heidät selviksi ja hiljaisiksi, jotta Berceau de Dieu'n kapinat, jos eivät sammuneet viini-maljaan, ainakin sammutettiin yö-myssyjen avulla, eikä koskaan millään lailla häirinneet sen rauhaa. Vaan Bernadou ei ollut näitä melua pitäviä isänmaan-ystäviä.
Vuosi kului, ja majassa viikunapuiden alla oltiin vaan vielä onnellisemmat nyt kun siellä oli kolme. Bernadou oli totinen luonnoltaan, vaikka hyvin hellämielinen, mutta nuoren vaimonsa iloinen luonne oli aina niinkuin auringon loiste talossa.
Ja hän oli ottanut Reine Allix'in sanat korviinsa, niin ettei koko ympäristössä ollut niin jaloa, hyvää, ahkeraa ja rohkeraa poikaa kuin Bernadou; ja vaikka muutamat pitivät häntä melkein hupsumaisen hellämielisenä ja tyhmän nöyränä, ei hän kuitenkaan ollut mikään houkkio; hän oli myöskin laillansa taitava soitannossa, ja erityinen puutarhuri-aisti hänellä oli; tämä teki hänen pienen kotinsa talvis-aikana sisäpuolelta hupaiseksi sävelten soinnun kautta ja kesällä ulkopuolelta iloiseksi kuin kuninkaan tarha.
Päivän Sana
Muut Etsivät