United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä kunnollista voipi ihmisestä tulla, jos hän on unikeko? «Les hommes puissants veillent et veulent.» Mahtavat miehet valvovat ja tahtovat! sanoo Balzac, ja se on oikein. Ja kun kurja raskasmielisyyteni tarvitsee niin paljon unta, niin ei minusta varmaankaan tule mitään suurta. Sitä paitsi tuo sielun hereilläolon tenhoava lumous juuri vaikuttaa tuon köyhyyden tunteen niiden sammuessa.
»Balzac on kuollut, ja tietääkseni miehet eivät hyväksyneet hänen oppiaan siinä kohden. Seitsentoistavuotias on pitänyt valtaistuimen yhä edelleenkin.» »Syystä että kolmenkymmen-ikäinen sen hylkää.» »Mepä olemme nyt keksineet keinon, millä saamme teidät väkisenkin seuraamme takaisin», sanoi Lagander. »Olen utelias kuulemaan.» »Valitsemme teidät Suomalaisen Seuran johtokuntaan.» »Kiitän paljon.
George Sand on itse Balzac'ille kerran sanonut: "te kuvaatte olot ja ihmiset sellaisina kuin ne ovat, minä taas sellaisina kuin niiden tulisi olla". Itse asiassa onkin tämä ihan oikein sanottu. Balzac on näet todellakin vuosisatamme suurin sydänten analyseeraaja ja yhteiskunnallisen elämän fysioloogi, joka ottaa aina todelliset olot perustuksekseen. Hän on realisti.
Balzac on lyhyellä, terävällä tavallansa lausunut Newyorkista, että se on kaupunki, jossa "ei ole uskoa, toivoa eikä armeliaisuutta;" ja kun hän ei ole koskaan itse siellä käynyt, arvelen, että hän oli saanut tämän käsityksen jonkun onnettoman maamiehensä kertomuksesta, joka outona tänne tultuaan oli joutunut masentavan itsekkäisyyden ja onnettoman huolettomuuden kurimukseen.
Mutta hän ei jaksa säilyttää luomissaan taiteellista muotoa ja hänen voimakas mielikuvituksensa suurentaa usein alkuperäiset luonteet ja olot. Sainte-Beuve onkin sanonut hänestä sen vuoksi, että "Balzac n'est pas vrai... C'est un homme de génie, mais c'est un monstre. Tout chez lui est de l'imagination, de l'invention".
Sekä George Sand että Balzac olivat muuten ammattikirjailijoita ja työskentelivät käsittämättömän nopeasti. Koska he kumpikin sentään olivat todellisia runoilijoita ja voimmepa sanoa neroja, säilyttivät heidän tuotteensa kuitenkin aina runollisuuden ja taiteellisuuden tuoksun. Mutta kun keskinkertaiset kyvyt alkavat samalla vauhdilla työskennellä, käy kirjallisuus pian tusinatavaraksi ja menettää myöskin taiteellisen arvonsa. Näin alkoi juuri näihin aikoihin Ranskassa käydä. Romanttinen suunta oli joutunut kaikellaisten rahan-ahnaiden hutilusten käsiin ja muodostui ennen pitkää huokeahintaiseksi kauppatavaraksi, joka ihmeellisistä aiheista ja seikkailuista kyhätyillä jutuillaan tuotti tekijöillensä suuria rikkauksia. Sanomalehdet nielivät tavattomia novellimääriä ja maksoivat hyvästi. Eikä tarvinnut tuotteiden erinomaisia ollakaan, keskinkertainen ja -tekoinen meni täydestä, kunhan sitä tuli usein ja tarpeeksi. Sama oli laita näytelmäkirjallisuudenkin. Pariisissa oli syntynyt teaatteri toisensa perästä ja kaikki ne halusivat uusia näytelmiä houkutellakseen yleisöä. Mitään mestariteoksia ei vaadittu, kunhan kappale vain illan kesti ja yleisöä huvitti joko juonellaan tai sukkeluuksillaan. Näin syntyi erityinen romaani- ja näytelmäkirjallisuus suurta yleisöä varten ja sen jokapäiväiseksi ravinnoksi. Kun yksityiset kirjailijat eivät jaksaneet yksin tuottaa niin paljo kuin heiltä pyydettiin, ottivat he apulaisia ja ennen pitkää näemme syntyvän erityisiä kaunokirjallisuustehtaita, joiden tavaroille isännät nimensä leimaavat. Sellaisia kirjallisuuden tehtailijoita olivat Dumas vanhempi, Eug. Scribe, Janin y.m. Turhaan koettivat taidetemppelin ovenvartijat, arvostelijat, taistella tätä tusinatavaran tulvaa vastaan. La littérature
George Sand'illa oli myöskin eräs miespuolinen kilpailija yhteiskunnallisen romaanin alalla, nimittäin Balzac. Tuotantokyvyssä ja esityksen kypsyydessä oli hän kilpailijansa vertainen ja kaltainen, mutta taiteellisilta periaatteiltaan olivat he vastakohtia.