United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän näki arenan edessänsä, siinä yhden miehen. Tämä mies seisoi keskikohdalla, kasvot heitä päin kääntyneenä, ainoastaan lyhyt miekka aseena. Hän oli soleva, harteakas ja runteva. Hänen rehtava ruumiinsa toi esiin hänen uhkeaksi muodostuneet jäntäreensä. Hänellä oli vaaleat, pitkät hiukset, jotka tiheinä suortuvina vyöryivät hänen päästänsä.
Silloin kaupungin prefekti, joka loistavalla saatollaan oli piirittänyt arenan, antoi merkin heilauttamalla huivia, ja siihen tuhannet äänet amfiteatterista vastasivat huudolla: »aaa!...» Tavallisesti kilpaleikit alkoivat taistelulla villejä petoja vastaan, jolloin vastustajina esiintyi barbareja sekä pohjoisesta että etelästä.
Torvien läpitunkevat äänet tekivät lopun kättenpaukkeesta, ja miekkailijat kohottivat ilmaan oikean kätensä, nostivat päänsä ja silmänsä Caesarin puoleen ja rupesivat huutamaan, tai oikeastaan laulamaan, yksitoikkoisella, venytetyllä äänellä: "Ave Caesar imperator! Morituri te salutant!" Sitten he hajaantuivat ja juoksivat kiireesti paikoilleen arenan ympärillä.
Nilkuttaen ja nähtävällä vaivalla horjuu se arenan poikki, kunnes uudelleen joutuu härän huomioon ja tulee jälleen paiskatuksi nurin.
Hän ei ollut kolmatta taisteloa odottanut ja hänen ryhtinsä näytti lannistuvan. Hän jännitti kuitenkin voimiansa ja viskasi verkon vastustajaa kohden. Se ei tavannut. Britannialainen alkoi nyt juosta, Afrikalainen seurasi. Tämä oli mitä tavallisimpia arenan taisteloita; ja jollei Britannialainen olisi ollut uuvuksissa, olisi hän kenties voittanut.
Uskollinen miekka kädessänsä hän nyt vartoi nyt viimeistä ryntäystä. Niinkuin ennen leijona tulla tuoksahti; mutta tällä kertaa Britannialainen tähtäsi oikein. Miekka kävi sen sydämeen. Kauhea peto kaatui, tuskissansa sinne tänne väänneksien. Kavahtaen uudestaan kämmenilleen, hän riensi arenan poikki ja vielä kerran karjuen hän kaatui kuoliaaksi sen rautaristikon luo, jonka kautta hän oli tullut.
Miekkailijat marssivat arenan ympäri raskain, tasaisin askelin, välkyttäen aseitaan ja komeita pukujaan. Keisarillisen "podiumin" eteen he vihdoin seisahtuivat, juhlallisina ja tyyninä koko loistossaan.
Prefekti antoi merkin, ja sama Charoniksi puettu vanhus, joka oli kutsunut kuolemaan miekkailijat, astui nyt hitain askelin arenan toiseen päähän ja iski taasen kolkon hiljaisuuden vallitessa kolme kertaa vasaransa porttiin. Koko amfiteatterissa nousi mutina: "Kristityt! kristityt!..."
"Suuren osan, herra, täytyy jäädä huomiseen." "Onko heidän joukossaan sairaita?" "Ei niin sairaita, etteivät he pysyisi pystyssä." Tämän sanottuaan avasi Syrus ovet, ja he tulivat jonkinlaiseen suureen huoneeseen, joka oli sekä hyvin matala että hyvin pimeä. Sinne nimittäin ei päässyt valoa muuta kuin ristikon läpi, joka oli sen ja arenan välillä. Alussa ei Vinitius saattanut eroittaa mitään.
Käytävät, joita pitkin oikealta ja vasemmalta päästiin näille paikoille, veivät soikean arenan kumpaankin päähän, ja täällä olivat myöskin taistelijoiden kopit. Käytävien korkea hakuliaitaus esti villipetoja hyökkäämästä katsojien kimppuun ja pakotti ne tyytymään niille varattuun saaliiseen.